perjantai 22. kesäkuuta 2012

C is for chocolate and... cauliflower?


Jenkkiläisissä terveysruokablogeissa ei ole kovinkaan epänormaalia nähdä vihanneksia kakuissa, muffineissa tai muissa leivonnaisissa. Kurpitsa- ja omenasose sekä banaani suklaakakuissa ovat jo niin arkipäiväistä kamaa, että niitä ei osaa enää edes kummeksua. Kuitenkin törmätessäni ihailemani Chocolate Covered Katien suklaakakkuun olin jokseenkin pöllämystynyt - voisiko kukkakaalisuklaakakku olla herkullista ja kuinka uskaltaisin kertoa kellekään, mitä he juuri olivat nauttimassa?


Ajatus oli suorastaan kihelmöivä. Voiko elämässä olla mitään nautinnollisempaa kuin tarjota muille herkullisen täyteläistä kukkakaalisuklaakakkua ja katsoa heidän syövän sitä rauhassa autuaan tietämättöminä siitä, että he nauttivat juuri yhtä heidän päivän vihannesannostaan?



Kakku onnistui yli odotusten - itse asiassa se oli parasta suklaakakkua, jota olen ikinä syönyt. Myös veljeni, jonka syntymäpäivän kunniaksi kakun leivoin ja joka ei ole lainkaan terveellisistä leivonnaisista kiinnostunut, piti kakusta kovasti. Kukkakaali ei maistunut edes raa'assa taikinassa ennen paistoa, saatika sitten valmiissa, yön yli jääkaapissa vetäytyneessä versiossa - sen sijaan se teki kakun rakenteesta samettisen pehmeän, kostean ja mutakakkumaisen. Kakun tumma suklaan maku jää kitalakeen kuin täydellinen maapähkinävoi. (Muuten, jos et ole vielä maistunut kunnollista 100-prosenttisesta maapähkinästä tehtyä maapähkinävoita, tee se pikimmiten - elämänlaatuni parani huikeasti kun ymmärsin, että kaurapuuro ja maapähkinävoi ovat luodut toisilleen.)


Kuorrutuksessa on muuten suklaan lisäksi sitä pahamaineisen koukkuunnuttavaa maapähkinävoita. Senkin resepti on Chocolate Covered Katien käsialaa, bless her! Kerronko vielä, miten mahtava tämä suolaisen maapähkinävoin, makean hunajan ja happaman tumman kaakaon yhdistelmä on? Enpä taida, sillä silloin teidänkin tulee kokeilla tätä kakkua aivan itse!        


Suklaakakku pähkinävoi-kaakaokreemillä (12 annosta tai vähemmän suurille suklaanystäville)
1 ¾ dl täysjyvävehnäjauhoja
½ tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
½ tl suolaa
reilu ½ dl tummaa kaakaojauhetta
1 ½ dl tummaa sokeria

250 g pakastekukkakaalia, täysin sulatettuna
1 kananmuna
1 rkl maitoa
3 rkl rypsiöljyä

130 g tummaa suklaata (tai vähemmän halutessasi)

voiteluun:
1 rkl rasiamargariinia

kuorrutus:
reilu ½ dl maapähkinävoita (100% maapähkinää)
6 tl hunajaa
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
8 tl maitoa
1 tl vaniljasokeria
¼ tl suolaa (jätä pois, mikäli käytät suolattua maapähkinävoita)
30-50 g tummaa suklaata pieneksi rouhittuna

Ota kukkakaali edellisenä iltana pakastimesta sulamaan. Seuraavana päivänä yhdistä kuivat aineet keskenään. Soseuta täysin sulatettu kukkakaali yleiskoneessa, blenderissä tai sauvasekoittimella aivan sileäksi niin, ettei siihen jää ainuttakaan möykkyä. Sekoita kukkakaaliin kananmuna, maito ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Leikkaa suklaa terävällä veitsellä suurehkoiksi paloiksi. Kaada märät aineet kuiviin, lisää suklaapalat ja sekoita juuri ja juuri sekaisin.

Leikkaa irtopohjavuoan pohjan avulla leivinpaperista sopiva ympyrä vuoan pohjalle. Voitele vuoan reunat (halkaisija 20-23 cm, riippuen miten paksun kakun haluat) margariinilla ja kaada taikina vuokaan. Paista kakku 175 asteessa n. 15 min ”fudgemaisen” lopputuloksen saavuttamiseksi - älä säikähdä, jos kakku on keskeltä vielä kostea, sillä sen kuuluukin olla!

Laita kakku yön yli jääkaappiin peittämättä. Tee seuraavana päivänä kuorrutus: sekoita yleiskoneessa, blenderissä tai sauvasekoittimella kaikki ainekset sekaisin. Voit vähentää hunajan määrää, jos pidät kaakaon intensiivisestä mausta, eikä sokerihammastasi kolota. 


Hauska fakta tästä kakusta muuten: muistatteko kun mainitsin edellisessä postauksessa kakun murtumiset ja itkupotkuraivarit joita tässä huushollissa on harrastettu matkan varrella? Noh, pari minuuttia näiden kuvien ottamisen jälkeen tämä kakku oli meidän parvekkeen lattialla alassuin pensasmustikoiden vieriessä iloisesti pitkin lankkulattiaa. Pääsi pieni itku ja huuto ja naapurit saatto vähän kattoo, että nyt se pimahti. No, muutaman zen-hengityksen jälkeen ei auttanut kuin näpäkästi kahdella lastalla nostaa kakku lattiasta lautaselle, marjat kraanan kautta kulhoon ja taas oli rauha maassa. Maistui se kakku lattiakäsittelynkin jälkeen, meillä ei turhaan pöpöjä pelätä! Mutta ne kakkusiipalekuvat Myrna-kahvikupin häilyessä tunnelmallisesti taustalla jäi ottamatta...  


Hauskaa juhannusta, älkäähän heitelkö mansikkakakkujanne parvekkeen lattiaan!

12 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoinen leivontaresepti! Pakko laittaa kokeilulistalle :) Kurpitsaa, porkkanaa ja punajuurta olen leivonnaisissa kokeillut, mutta miksipä ei kukkakaalikin sopisi.

    Ja meillä ei onneksi parveketta ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin yllättävää, miten monia vihanneksia voi ujuttaa leivonnaisiin! Kaiken lisäksi tässäkään reseptissä ei pointtina ole lisätä kasvisten syöntimäärää (niillä kun tulee muutenkin hyvin herkuteltua näin kesäisin, kun kaikki tuore on parhaimmillaan), vaan kukkakaalin tehtävä on nimenomaan kakun ainutlaatuisen herkullisen rakenteen luomisessa.

      Onni onnettomuudessa siis parvekemattomuuden suhteen :D Ei tule innostuttua liikaa kakun kuvaamisessa sitten :)

      Poista
  2. tosi hyvää! Kukkakaali ei maistu yhtään. :) ei ollu muuta tummaa sokeria, ku fariinisokeria, mut sillä ainaki tuli tosi hyvän makunen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukava kuulla, että kakku onnistui! :) Kukkakaali sopii kyllä kakkuihin tosi hyvin miedon maun ja pehmeän rakenteen takia.

      Poista
  3. Voisko ton maapähkinävoin korvata jotenkin? :) Äiti ei tykkää maapahknöstä, mutta haluaisin yllättää hänet huomenna tällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, tän kakun kyllä voi tehdä ilman kuorrutusta, mutta tässä kuorrutuksessa maapähkinävoilla on kyllä melkoisen tärkeä rooli, joten sen korvaaminen olisi erittäin haastavaa... Tekisin siis tän kakun ilman kuorrutusta, jos maapähkinävoi on poissuljettu, ja sulattaisin vaikka vähän tummaa suklaata kakun pinnalle koristeellisesti ja koristelisin esim. pekaanipähkinöillä :) Toivottavasti kakku onnistuu, raportoi toki lopputuloksesta!

      Poista
    2. Vähän myöhässä tulee tämä ideointi, mutta onhan kaupoissa myös mantelivoita, cashewpähkinävoita jne. Rakenne varmaan säilyy mutta saa vähän eri makua joukkoon? Itse tehty hasselpähkinävoi on myös niin pala taivasta että!.. in case joku muukin miettii maapähkinävoin korvaamista :)

      Poista
    3. Hyvä pointti! :) Hasselpähkinävoi on kyllä upeaa ja varsinkin raakakaakaolla höystettynä ihanan nutellamaista! Sopisi superhyvin tähän, kuten nuo muutkin ehdottomasi pähkinävoit :)

      Poista
  4. Kokeilin tällä viikolla, tosin kuorrutin vain kermalla ja mansikoilla. Oli kyllä aika jännä kakku, ja onnistui ilman munaa kun se unohtui, paistoaika oli vain pidempi sen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kokeilit! Toivottavasti maistui jännittävyydestään huolimatta :)

      Poista
  5. Hei, löysin blogisi tämän ohjeen kautta. Ihan upeeta, minkälaisia reseptejä keksit! Ihana blogi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Anonyymi, kommenttisi lämmitti mieltäsi kovasti :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Vastaan mitä pikimmiten.