torstai 26. heinäkuuta 2012

Kolmen koon kesäinen salaatti


Kvinoa on ihanaa. Ei pelkästään siksi, että aurinko paistaa tänään, eikä edes pelkästään siksi, että ravintorikkaudensa takia yhtenä hehkutetuimmista it-raaka-aineista paistatteleva couscousmainen jyvänen on hurjan hyvää, vaan myös sen takia, että siitä saa tehtyä vaikka mitä! Salaattia, pataa, lisäkettä, mössöä - kaikissa näissä kvinoa on elementissään - ja lisäksi aion laittaa kyseisen raaka-aineen vielä koetukselle huomenna, kun kokeilen vääntää jotain melko jännittävää kvinoasta. Saa nähdä, jos hukka minut perii... Sanaleikki toimikoon vihjeenä tästä minua innostavasta mutta jännittävästä projektista! Ruoka on niin vakava asia.

Kikherneillä ja kasviksilla ryyditettyä kvinoasalaattia tein arjen pikaruokaa eilen, kun töiden jälkeen ehti käydä vain kotona kääntymässä ennen matkan jatkumista ystävän pariin. Koska aineksissa itsessään on runsaasti makua, en halunnut uittaa niitä raukkoja liiassa soossissa, vaan muutama ruokalusikallinen simppeliä kastiketta sai riittää. Lopun salaatista söin lounaana tänään, ja maut olivat vain tiivistyneet entisestään. Monipuolista, värikästä, maittavaa, täyttävää - ja ihan helskatin hyvää.

Resepti on saanut inspiraationsa Mausteiselta mantelilta, joka taas sai kipinän Scandi Foodielta. Näiden reseptien muistijälkien ja oman ruokakaapin varannon pohjalta siis syntyi tämä resepti.

Kikherneillä ja kasviksilla ryyditetty kvinoasalaatti (3 annosta)
2 dl vettä
1 dl kvinoaa

1 prk (170 g) kikherneitä
3 pienehköä kesäporkkanaa
1/3 (300 g) kukkakaalia
pala (200 g) punakaalia
1/2 punasipuli tai 1 kevätsipuli varsineen

1 rkl pestoa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
mustapippuria
suolaa

Keitä kvinoa kypsäksi kiehuvassa vedessä (n. 10-15 min). Huuhtele kikherneet ja pilko kasvikset sopiviksi paloiksi. Sekoita kastikkeen ainekset isossa kulhossa, jossa aiot tarjota salaatin. Anna kvinoan jäähtyä hieman, sekoita sitten kaikki ainekset keskenään kulhossa. Voit tarjota salaatin siemenillä, parmesanjuustolla tai homejuustolla maustettuna.

2 kommenttia:

  1. hei mun täytyy koittaa näin kvinoallakin - tajusin just että naapurin rouva toi kvinoa-pussinsa minulle kun lähti pidemmäksi aikaa matkalle -- jee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän sinulla on mainio tilaisuus laittaa myös kvinoaversio testiin! Tänään mulle kävi hassusti kun aamulla tarrasin vahingossa kvinoapakettiin seesaminsiemenpaketin sijaan ja sain puuroni päälle siis kvinoaa... Juu ei varmaan kannattaisi laittaa kahta täysin samannäköistä pakettia vierekkäin kaappiin varsinkin jos toista niistä tarvitsee aamupöperöisenä ennen kahvin juontia :-D

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Vastaan mitä pikimmiten.