maanantai 23. heinäkuuta 2012

Makeata mansikkaa, eurolla ja kahdella jo paljon saa?


Monet varmaan tunnistavat ilmiön, kun mansikka-aikaan pitää tunkea mansikoita ihan joka paikkaan. Tämä on tietysti siinä mielessä järkevää ahnehtimista, että eihän ne pakasteesta kaivetut lötköt enää ole yhtään sama asia kuin tuore mansikka, joten oma maha on kyllä varmin paikka säilöä vitamiinit sun muut talven varalle. Mansikasta sai salonkikelpoisen lisäkkeen lounaalle pilkkomalla sitä nektariinin kanssa kulhoon, lisäämällä vähän viinietikkaa, hunajaa ja soijaa ja nimeämällä ruokalajin salsaksi.

Tämä on siis niin kutsuttu resepti siitä, miten pilkotaan mansikkaa ja nektariinia kulhoon. Joka tapauksessa tämä yhdistelmä toimii, ja tämän reseptin sesonki on lyhyempi kuin Suomen kesä (kirjaimellisesti), joten toimi nopeasti! (Alanko kuulostaa mainosmieheltä vai olenko ainoa, jolle tästä tuputuksesta alkaa tulla sellaiset vibat?)     


Mansikkasalsa (4 annosta lisäkkeenä)
5 dl mansikoita
1 nektariini
nippu sitruunamelissaa, minttua tai basilikaa

1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl hunajaa
1 tl soijakastiketta

koristeluun:
auringonkukansiemeniä
 
Lohko mansikat ja nektariini. Saksi joukkoon valitsemasi yrtti. Sekoita valkoviinietikka, hunaja ja soijakastike pienessä kulhossa ja kaada mansikoiden ja nektariinin joukkoon. Anna marinoitua ainakin puoli tuntia jääkaapissa, koristele auringonkukansiemenillä ja tarjoile esimerkiksi savulohen, savutofun tai kanan lisäkkeenä.

4 kommenttia:

  1. Mulla on niin salsakausi meneillään.. voisin syödä joka päivä. Marjoja en ole laittanut mutta hedelmiä kyllä.. Tosi kiva idea. Täältäkin saa ihan kivanmakuisia mansikoita, mutta suomi-mansikka on aina suomi-mansikka...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vähän tällainen feikkisalsa, jolla ei todellisen salsan kanssa ole paljon muuta tekemistä kuin että sekä tomaatit että mansikat ovat punaisia! :D Suomi-mansikat pitäisi kyllä ehdottomasti olla oma "laji"/brändi sinänsä, koska vaikka ulkomailla kasvaneet ovat hyviä sinänsä, eihän siinä oikein voi puhua edes samasta marjasta - ovat nuo Suomi-mansikat niin makeita ja erilaisia verraten ilman yöttömiä öitä jne. kasvaneisiin ulkolaisiin.

      Poista
  2. Ihania mansikoita! Onneksi meillakin saa taalla Sydneyssa nyt niita, vaikka talvi onkin. Tulevat kai Pohjois-Australiasta talla hetkella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikat on kyllä ihania :-) Totta, on se jännittävää miten erilaisia aikoja siellä tosiaan elellään!

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Vastaan mitä pikimmiten.