keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Perjantaiherkkuja - tummanpuhuvat muffinit


Tässä jokunen viikko takaperin teki mieli viikonloppuhyvää päästäkseen irti arjen puurtamisesta: silloin apuun tulivat nämä herkulliset muffinit. Resepti on alunperin muokattu Chocolate Covered Katie -blogin terveellisestä suklaakakusta ja tuottaa aikas ihanan tummansuklaisia leivonnaisia. Viinietikka tuo makuun syvyyttä ja hiukan happamuutta korostaen kaakaon tummanpuhuvaa makua entisestään.    

Maistuvuudestaan huolimatta nämä muffinit eivät suinkaan ole raaka-ainelistaa tarkastellessa sieltä huonoimmasta päästä. Onhan se mukava aloittaa viikonloppu tuntien itsensä energiseksi ja hyvinvoivaksi eikä kärsien sokeri- ja voipöhötyksestä (vaikkakin myös näissä muffineissa on jonkin verran sokeria). Sen sokerin liikasyönnin ehtii nimittäin suorittaa vielä lauantaina ja sunnuntainakin.    


Suklaa-pähkinämuffinit (6 muffinia)
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
½ tl ruokasoodaa
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
¼ tl suolaa
¾ dl tummaa sokeria
1 tl vaniljasokeria

½ dl rypsiöljyä
1 tl omena- tai valkoviinietikkaa
1 dl kylmää vettä

50 g tummaa suklaata paloiteltuna + 6 palaa viimeistelyyn
½ dl paloiteltuja pähkinöitä (esim. hassel- tai makadamiapähkinöitä)
[Itse käytin parapähkinöitä, mutta niitä en suosittele hieman puisevan rakenteensa vuoksi. Pähkinät voi myös toki halutessaan jättää pois.]

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää yhdistetyt rypsiöljy, viinietikka ja vesi kuiviin ja sekoita haarukalla nopeasti tasaiseksi. Lisää tumma suklaa ja pähkinät ja sekoita kevyesti. Vuoraa muffinivuoka paperisilla muffinivuoilla ja jaa taikina tasaisesti vuokiin. Upota jokaiseen vuokaan vielä pala tummaa suklaata, sillä kukapa ei rakastaisi yllätyksiä muffineissa?

Paista 180 asteessa n. 10-15 minuuttia riippuen siitä, miten kypsän tuloksen haluat. Parhaimmillaan muffinit ovat lämpiminä ja keskeltä hieman valuvina, joten älä ylipaista!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätät kommentin! Vastaan mitä pikimmiten.