perjantai 21. syyskuuta 2012

Seesam aukene, tahinipurkkisein!

Jos olet koskaan miettinyt, voisiko tahinia tehdä seesaminsiemenistä samaan tapaan kuin esimerkiksi maapähkinöistä maapähkinävoita, niin vastaus on, että ei voi.


Nimittäin tahinin valmistus on suorastaan naurettavan helppoa, kun taas hyvän maapähkinävoin aikaansaamiseksi saa vähän kääriskellä hihoja ja tehä hommia.

Tämä aivan todella yksinkertainen resepti kuuluu näin: kaada haluttu määrä seesaminsiemeniä (pari kolme desiä soveltuu hyvin sauvasekoittimen käsiteltäväksi) sauvasekoittimen kestävään kulhoon ja sauvasekoita, kunnes olet tyytyväinen tahinin koostumukseen. Ripsauta joukkoon hiven suolaa ja pyöräytä vielä sekaisin. Kuvassa näkyvään koostumukseen pääsin noin kahdessa minuutissa lainkaan prosessin nopeutta liioittelematta; itse pidän melko karkeasta koostumuksesta, mutta en usko sileämpäänkään lopputulokseen menevän koko viikonloppua.

Miksi sitten tehdä itse tahinia, kun sitä saa nätisti valmiiksi purkitettuna 200 metrin päästä lähikaupasta? (Tai siis, ainakin minun lähikaupassani sitä on myynnissä. Voi tosin olla, että jossain maallempana asiat ovat hieman paremmin eikä alle 100 neliön kaupassa ole myynnissä noria, vuosikertaviinietikkaa, nieriää, hunajasaksanpähkinöitä ja kaikkea muuta absurdin elitististä.) Seesaminsiemeniä saa 350 gramman laatikon 1,5 eurolla. Parin desilitran purkki tahinia maksaa lähikaupassani ruhtinaalliset 5,69 euroa. You do the math.  

Lisäksi se itse tehty tahini on kans aika hyvää. Hummuksessa, leivällä, omenoiden tai porkkanoiden kanssa, täysjyväspagetin seassa, näkkärillä, hapankorpulla... Kerro ihmeessä kommenteissa, miten sinä käytät tahinia.

Hyvää viikonloppua ihmiset! Täällä tarjoillaan brunssia viikonloppuna, saa nähdä millaisiin koitoksiin tahini tässä yhtälössä joutuukaan... (Vinkki: en tee hummusta kuitenkaan.)

16 kommenttia:

  1. Melkoinen sauvasekoittimen rääkkääjä kyllä olet ;D Minäkin surruuttelen päivittäin, mutta vähän helpommalla yritän sauvikseni päästää sen jälkeen kun sain yhden käräytettyä. Sinulla saattaa tietenkin olla superimpi yksilö.
    Hummuksen lisäksi käytän tahinia mm. kasvispihveihin, smoothieen ja herkkupalleroihin.

    Mukavaa viikonloppua ja brunssia toivotan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauroin niin paljon tuolle sauvasekoittimen rääkkääjälle :DD
      Uskallanko paljastaa että mun yksilö on sellainen tasan kymmenen euron Melissa-yksilö? Myös toisella yhtä about edullisella mutta vanhemmalla surrauttelen kotikotonani, ja kyllä toimii! En osaa sanoa mikä tämä homma sitten on, että toiset käräjää, toiset ei...

      Kiitoksia tahininkäyttövinkeistä! Kasvispihvit ois varmasti tosi hyviä sillä maustettuna. Ja brunssi meni sivusuun valitettavasti kun sairastuin ankaraan vatsaflunssaan jo perjantaina :(

      Poista
  2. Tahini on taivas. Olen aivan addiktoitunut, se Urtekramin tahini on parasta! Ja käytänkin sitä sitten ihan missä tahansa: levitteenä, ruuanlaitossa, suoraan purkista, hedelmien kanssa.. Etenkin banaanin kanssa! Leikkaan aina banaanin pitkittäissuunnassa halki, voitelen tahinilla ja pistän "kannen" päälle. Ihana herkku päiväkahville :) Voisikin kokeilla tehdä itse, kyllähän siinä säästää kun luomunakaan seesaminsiemenet ovat noin 6 e kilo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Urtekram on tosi hyvää ja plussaa saa luomuudesta. Sellanen paljon paljon öljyisempi versio, jossa öljy erottuu selvästi pinnalle (en muista nyt merkkiä mutta cittarista ainakin), on kans super hyvää! Tosin ei luomua ja aaaaiivan eri tyyppistä kuin Urtekram - hauskaa että on kyse edes samasta tuotteesta, niin erilaisia ovat. Minkä merkkisinä/mistä olet muuten ostanut luomuseesaminsiemeniä? Go Greenin kun eivät taida luomua tässä tapauksessa olla...

      Banaanivinkki on veikeä, pitää ehdottomasti testata. Tuollainen tahinibansku oiskin superterveellinen ja energisoiva päiväkahviherkku :-)

      Poista
    2. Tarkoitatko sitä sellaista todella todella sileää tahinia? Se on Urtekramin lisäksi ainoaa, jota tavan marketissa olen nähnyt. Hyvää sekin, mutta luomuus painaa mulla aika paljon vaakakupissa :) Ja siitä päästäänkin seesaminsiemeniin, jotka ostan FitnessFirstiltä, kuten melkeinpä kaikki muutkin kuiva-aineet. FF:ltä saa luomuna ja yleensä raakanakin parhaalla hinta-laatu -suhteella. Tässä linkit noihin siemeniin: http://www.fitnessfirst.fi/fi/seesaminsiemen-1kg-luomu.html
      http://www.fitnessfirst.fi/fi/seesaminsiemen-kuorittu-500g-luomu.html

      Liotinkin jo satsin seesaminsiemeniä ihan tämä tahinipostauksesi mielessäni :) Täytyy vain odotella, että ne kuivuvat kokonaan. (Liotus siemenille ja pähkinöille aina siksi, että ne sisältävät ns. entsyyminestäjiä, jotka sitten elimistössä blokkaa ravinteiden imeytymistä. Liottaminen neutralisoi nämä aineet ja saa siemenet helpommin sulavaan muotoon.)

      Poista
    3. Uskon että puhumme samasta tuotteesta :) Itse kanssa pidän paljon järkevämpänä vaihtoehtona ostaa kahdesta (ainakin mun marketissa) täysin saman verran kustantavasta tuotteesta se luomuversio, joten Urtekramia itsekin tapaan ostaa jos en tee itse. Kiitti superisti vaivannäöstä linkkien ja liotusinfon suhteen! :-) Ja ihanaa että olet ruvennut tuumasta toimeen :)

      Poista
  3. Hei!
    Laitatko tahiniisi oliiviöljyä? Kuinka paljon? Tein tänään ensimmäistä kertaa sitä ja mausta tuli aika tujakkaa... Oletko tehnyt tahinia koskaan kuorituista seesaminsiemenistä? Niistä varmaan tulisi miedompaa.. Lapseni on maitoallerginen ja hänelle haluaisin tehdä jotain tahnaa leivän päälle, kun en maidotonta margariiniakaan haluaisi hänelle syöttää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, joskus olen laittanut joukkoon hieman rypsiöljyä - oliiviöljy on sen verran vahvan makuista, että pitäisi sitten tahinin olla menossa johonkin sellaiseen käyttöön, johon sen vahva maku sopii (esim. tomaattikastikkeeseen, kasvishöystöihin, muihin tomaattijuttuihin jne.). Mutta kyllä sitä oliiviöljyäkin voi siis halutessaan laittaa, jos maun kanssa on sinut. Öljyä EI siis kuitenkaan ole pakko laittaa.

      En ole tehnyt kuorituista koskaan, mutta onnistuu varmasti samalla metodilla, maku VOISI olla miedompi, mutta en osaa varmaksi sanoa kun en ole testannut :-) Jos kokeilet, infoa toki! Itse juuri pidän tuosta vahvasta seesaminsiementen mausta, mutta ymmärrän että kaikki eivät :)

      Poista
    2. Puutun tähän vielä sen verran, että seesaminsiemen on tunnetusti hyvin kalsiumpitoinen siemen. Se kalsium on nimenomaan siemenen kuoriosassa, ja tästä syystä ainakin itse käytän sitten kuorellista siementä :)

      Poista
    3. Hyvä että puutuit! Opin tästäkin sitten jotain uutta, kalsiumpitoisuudesta aiemminkin olen kuullut mutta nyt ratkesi tuo sijaintikysymyskin :)

      Poista
    4. Kokeilin kuorituistakin seesminsiemenistä, mutta oli silti aika kitkerää. Voiskohan johtua jopa siitä, ettei ollut luomusuemeniä.. Löysin kuitenkin lähikaupasta yllätyksekseni tätä Urtekramin tahinia ja oli tosi hyvän makuista! Hintakin oli alle neljä euroa. Jospa vielä saisin pikku hiljaa ajan kanssa totuteltua lapsen syömään sitä leivän päällä.. Nyt vielä nyrpisti nenäänsä :) Mutta ei taida jäädä purkki kaapin perälle, taidan alkaa itse käyttää sitä leivälläni... Ja ehkä muuallakin vinkkienne johdosta :)

      Poista
    5. Harmillista, että kokeilut eivät täysin onnistuneet :( Voi kyse olla luomuudesta, mikäli Urtekramin tahini maistui. Onneksi noita luomuseesaminsiemeniäkin tosiaan saa sopuhintaan, mikäli itse haluaa tahininsa pyöräytellä :-) Mutta tosiaan, tuo Urtekram on tosi laatutuote ja toivottavasti lapsikin sen erikoiseen makuun tottuu :-)

      Poista
    6. Tätini mies on Libanonista ja hän tekee ihanaa Hummusta. Hän sanoi, että hummukseen ei koskaan laiteta öljyä vaan sitä ohennetaan aina vedellä. Tarjoiluvaiheessa hummuksen päälle voi lurauttaa hieman oliiviöljyä. Varmasti hummuksen teko-ohjeita on monenlaisia, mutta tätä olen noudattanut kun on kuitenkin lähi-idästä olevan henkilön ohje :)

      Poista
    7. En minäkään laita hummukseen öljyä :) Itse asiassa tykkään oikein paksusta hummuksesta. Kiitos kuitenkin kommentista ja autenttisen asiantuntijan vinkeistä! :-)

      Poista
  4. Mä en ole osannut käyttää muutakuin papujen kanssa, eli hummuksessa tai vastaavissa jutuissa. Ihan uutta että käytätte sitä "kaikessa" ja jopa hedelmien kanssa popsien noin vain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, HC-tahininkäyttäjät ovat täällä ilmeisesti kokoontuneet :D Mutta tosiaan, kehotan uskaltautumaan hummus-papu-mukavuusalueen ulkopuolelle, tahini on yllättävän monikäyttöinen tuote :-)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Vastaan mitä pikimmiten.