perjantai 7. syyskuuta 2012

Syksyn uusia tuulia

 Syksy on perinteisesti ollut muutosten aikaa - niin myös blogiani riepottelevat nyt uudet tuulet!


Homman nimi on seuraava: lokakuussa syntyy blogimaailmaan uusi Inspiration-konsepti, johon blogini on kutsuttu mukaan.

Inspiration tarjoaa lukijoille ennennäkemättömän tavan seurata blogeja kuvavirran avulla tietokoneelta ja mobiililaitteilta. Lukija saa sivuston kautta seurattavakseen 300 mukaan kutsuttua laadukasta blogia, jotka tarjoavat inspiraatiota ja ideoita muodin, kauneuden, ruoan, sisustuksen ja lifestylen maailmasta. 
Bloggaajalle Inspiration avaa tilaisuuden päästä esille Suomen johtavalla blogisivustolla ja löytää uusia lukijoita. Minusta olisi erityisesti mukavaa löytää tätä kautta lukijoiksi myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole ennestään superkiinnostuneita ruoasta ja sen terveysvaikutuksista, mutta haluaisivat kokeilla suoraviivaisia, arkisia ja terveellisiä reseptejä sekä keskustella ravitsemuksesta ilman aatteiden tuputusta ja vouhotusta.
Blogissani tulee lähiaikoina näkymään TNS Gallupin toteuttama lukijatutkimus, jossa kartoitetaan blogin lukijoiden taustoja ja kiinnostuksen kohteita. Halutessasi voit osallistua tutkimuksen pop-up –kyselyyn, johon vastanneiden kesken arvotaan palkinnoksi 10 lahjakorttia, jotka käyvät täällä näkyviin liikkeisiin.
Näissä merkeissä toivotan rentouttavaa ja aktiivista viikonloppua! Itselläni on suunnitelmissa tuparit ja viemisinäni on vaaleanpunainen marsipaanikakku, jonka mausteisen kakkupohjan väleihin on ladottu  omenacurdiä, kanelista omenasosetta, valkosuklaamoussea sekä mantelikrokanttia.
Kyllä, kaikkea kohtuudella. Myös nipotusta ja kolesteroliarvojen, sokerimäärien ja rasvan laadun tarkkailua. 

6 kommenttia:

  1. Kivaa että täälläkin - mietin löydänkö tuttuja jotka lähtivät mukaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, samaa mietin itsekin, joten todella mukavaa että tuttuja siis löytyi! :)

      Poista
  2. Onnittelut uusista tuulista! Kuulostaa mielenkiintoiselta konseptilta. Seuraan innolla blogiasi ja olet paikkasi tuossa joukossa ansainnut! :)
    Hyvää viikonloppua sinullekin!

    Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti sekä toivotuksista että ylipäätänsä päivääni erityisesti piristäneestä kommentista! Viikonloppu menikin oikein mukavissa merkeissä, toivottavasti sinullakin! :-)

      Poista
  3. Onnittelut sinulle Inspirationiin pääsystä ja inspiroivasta blogista! :) Vaikuttaa kivalta konseptilta, olisikin hyvä jos voisi samasta paikasta seurata useita laadukkaista blogeja. Aika monesta suosikistani olen jo tämän samaisen viestin bongannut.

    Aino

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että blogien seuraaminen sinulla helpottuu sitten useammassakin tapauksessa :-) Kiitos ihanasta kommentistasi sinulle!

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Vastaan mitä pikimmiten.