lauantai 21. syyskuuta 2013

Korvapuustipannarit - protskua vaikka muille jakaa!

Hei kaunokainen.


(Kai tekin puhutte ruoalle näin lempeästi?)

Puhutaan vaihteeksi kookosjauhosta. En aluksi pitänyt yhtään sen omituisesta mausta, joka on jollain tapaa makea ja kookosmainen muttei kuitenkaan. Lisäksi kookosjauhon kyky imeä itseensä varmaan kymmenen kertaa painonsa verran nestettä todella hämmensi minua. Sitten hoksasin, että eihän näitä olekaan tarkoitus käyttää yksistään! Kaurahiutaleiden tai tumman täysjyväriisijauhon kanssa makujen sinfonia on sen sijaan aivan täydellisessä tasapainossa.

Kookosjauhossa on myös ravitsemuksellisia ihmeellisyyksiä, kuten 38 grammaa liukenematonta kuitua per 100 grammaa! Proteiiniakin on 18 grammaa - vertailun vuoksi: kananmunassa on noin 13 grammaa. Kookosjauhosta on osa öljystä poistettu kylmäpuristamalla, joten rasvapitoisuudeksi jää rapiat 12 prosenttia. Aika tyjyä kamaa noin ravintoarvoiltaan, sanoisin.    

Eipä siis ihmekään, että näissä korvapuustipannareissa kastikkeineen on yli 20 grammaa proteiinia ja seitsemisen grammaa kuitua. Jos syö kaksi pientä palaa täysjyväruisleipää margariinilla ja puolella purkilla tonnikalaa aamupalaksi, nettoaa suurin piirtein saman rasva-, proteiini- ja kuitumäärän kuin näissä kaunokaisissa on. Toki jokainen saa valita itse, haluaako aloittaa aamunsa makeasti vai suolaisesti. En tuomitse ketään.

Anteeksi, että alan vaikuttaa matikkanörtiltä tai makrojen laskijalta. Olen vain ensimmäiseksi mainittua. Päästän nyt teidät kuitenkin itse asiaan, nimittäin paistamaan korvapuusteja! Ei kun siis pannareita...    



Resepti on alkuperältään Fifty Shades of Whey -blogista (skrollaa sivua alaspäin löytääksesi reseptin "Cinnabon protein pancakes"), mutta muokkasin sitä jonkin verran omiin edellytyksiini sopivaksi.  Korvapuustipannarit (1 annos)
1,5 rkl kaurahiutaleita
1 rkl kookosjauhoa 
1/2 rkl proteiinijauhetta (käytin maustamatonta herneproteiinia)
1/2 rkl pellavansiementä jauhettuna
3/4 tl leivinjauhetta
3/4 tl kanelia
2 cm pala banaania
1 kananmuna
2-3 rkl maitoa

1 tl rypsi- tai kookosöljyä paistamiseen

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään pienessä kulhossa. Tilsi banaani saman kulhon seinämää vasten haarukalla (tiskin säästöä), lisää kananmuna ja maito ja sekoita koko sössi tasaiseksi. Lämmitä öljy pannulla ja paista kuusi pientä pannaria ruskeaksi molemmin puolin keskilämmöllä.

Hunaja-jogurttikastike (1 annos)
2 rkl raejuustoa
2 rkl maustamatonta jogurttia
1/2 tl hunajaa

Soseuta ainekset tasaiseksi sauvasekoittimella tai haarukalla. Kumoa pannareiden väliin, päälle tai syö suoraan lusikalla kulhosta. On sitten hyvvee.

Ravintoarvot:
Pannarit:
279 kcal
12,3 g rasvaa (2,7 g tyydyttynyttä)
28,1 g hiilihydraattia (6,7 g kuitua ja 6 g sokereita)
16,5 g proteiinia

Kastike: (2% raejuusto ja rasvaton jogurtti)
44 kcal
1,2 g rasvaa (0,6 g tyydyttynyttä)
3,1 g hiilihydraattia (0 g kuitua ja 3,1 g sokereita)
5,1 g proteiinia

P.S. Jos ihmettelet, mitä tuo valuva ruskea mönjä noissa kuvissa on, niin tässä pieni vinkki.

8 kommenttia:

  1. Haha himmaa vähän, mulla alkaa olla liikaa reseptejä jo jonossa. ;) näyttää taas niin hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha anteeksi! ;-) Pitää yrittää keksiä muuta koulutöiden välttelytekemistä!

      Poista
  2. Näitä meinaan ehdottomasti testata! Vegaanisena versiona kuitenkin ;) Ihanan näköisiä, paksut letut ovat parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että toimii mainiosti myös vegaanisena, korvaa vaan munan ja maidon sopivalla määrällä vegaanista maitoa ja lisää vähän pellavansiemenjauheen ja ehkäpä banaaninkin määrää :-)

      Poista
  3. Kuulostaa herkulliselta. Kookosjauhoja en ole vielä kokeillutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä maistuivat kyllä :-) Kookosjauhoa löytyy nykyään aika hyvin marketeistakin (ja ainakin Punnitse & säästästä, Ruohonjuuresta jne.), ja se on melko jännittävä elämys noin "normijauhoihin" verrattuna... vaati ainakin itseltäni hieman totuttelua, sillä käyttäytyy juurikin tuon nesteenimemiskykynä vuoksi aika eri lailla kuin muut jauhot :-)

      Poista
  4. Ohhoh, miten hyvältä näyttää. Näitä pitää ehdottomasti kokeilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vaan suositella :-) piti nälkääkin ihan törkeän pitkään loitolla proteiinipitoisuutensa vuoksi!

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Vastaan mitä pikimmiten.