lauantai 5. lokakuuta 2013

Urbaani Urban - Kuopion uusi helmi

Palsternakkakeitto, pieni lisäkesalaatti ja ohuenohut siivu makeaa mallasleipää

Nämä herkulliset lounaskuvat reilun kuukauden takaa kesälomareissultani olivat jääneet jakamatta, ja koska kyseessä on aivan fantastinen lounasravintola Urban, halusin vielä vinkata tästä Kuopion uudehkosta tulokkaasta.  

Pieneksi alkupalaksi pöytään tarjoiltiin lämmin palsternakkasosekeitto (ehdoton sosekeittosuosikkini!) pienellä lisäkesalaatilla ja melkein läpinäkyvän ohuella siivulla harmonisen makeaa rukiista mallasleipää.  


Lounasviinit, koska loma on hyvä tekosyy

Lomalla voi ottaa pienen viinihuikan keskellä päivää...


Kana-caesar-salaatti paahdetuilla maissilastuilla ja krutongeilla

Seuralaiseni nautti kana-ceasar-salaatin paahdetuilla maissilastuilla ja krutongeilla. Maistelin itsekin toki annosta, ja pakko sanoa, että kana oli täydellisen mureaa ja ehkä parasta kanaa, mitä nyt ainakaan muistan koskaan syöneeni. Salaatinlehdet olivat rapeita, kastike ei liian rasvaista eikä muita makuja alleen peittävää, ja rapeat lastut ja krutongit viimeistelivät annoksen tuomalla erilaista rakennetta ja suutuntumaa lautaselle. Ainekset olivat erittäin hyvälaatuisia ja tuoreita.


Halloumi-bataattifilonyytti pehmeässä porkkanapyreessä ja yrttejä

Itse nautin astetta syntisemmän halloumi-bataattifilonyytin porkkanapyreelammikossa yrttien kera. Vaikka pidinkin kanasalaatista kovasti, niin voi pojat, tämä annos vei kyllä pidemmän korren! Rapeaa filokuorta - en yleensä pidä rasvaisista taikinoista, mutta tässä se toimi - lämmintä bataattia ja suolaista halloumia sekä annoksen parhaana komponenttina tuo ihana, luonnollisen makea porkkanapyree unikonsiemenillä. Annos oli sen verran rasvainen filokuoren ja juuston takia, että en söisi sitä lounasruoaksi normaalisti, mutta lomailemaan heittäydyttyäni annos oli mukavan erilainen verraten ruokiin, mitä arkena syön.

Jälkiruokakahvi ja pienenpieni makea: suklaamousse mustaherukoilla ja tummaa suklaata

Jälkiruoaksi oli hyvää kahvia (tai teetä) - minkä pitäisi mielestäni kuulua aina lounaan hintaan - sekä minimaalinen suklaamousse mustaherukoilla ja tummasuklaalastuilla. Juuri sopivan kokoinen arkilounaan pikkumakea, jolla vähän tiukempaakin dieettiä noudattava tiukkapipo voi hyvällä omallatunnolla päättää herkullisen aterian.

Pieni alkupala, itse lounasruoka ja pikkujälkkäri kahveineen kustansivat kympin verran. Ei paha! Mielestäni ravintoloiden ja kahviloiden perinteinen perisynti on ylenkatsoa lounasta ja tarjota lähinnä hyvin mielikuvituksettomia ja suorastaan mauttomia vaihtoehtoja lounaalla - Urbanissa sen sijaan annoskokonaisuudet olivat hyvin loppuun asti harkittuja ja erittäin herkullisia, joten hinta-laatu-suhteesta antaisin arvosanaksi täyden kympin! Lounaslista on päivittäin vaihtuva, joten sitä kannattaa asiasta kiinnostuessaan kurkata tuolta Urbanin sivuilta, jonka ylempänä linkitin.

En ole saanut minkäänlaista kompensaatiota tämän postauksen kirjoittamisesta kyseiseltä ravintolalta, ja maksoin myös lounaani itse.

6 kommenttia:

  1. Bataattifilonyytti näyttää ihan tajuttoman herkulliselta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Oi näyttää tosi herkullisilta annoksilta! Ja hintakin vaan 10 euroa??!! Kiitos vinkistä, suorastaan pakko käydä tuolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ihan mahtava hinta-laatu-suhde! Voin vaan suositella hyvin lämpimästi! :)

      Poista
  3. Etenkin tuo nyytti näyttää supehyvältä!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! Vastaan mitä pikimmiten.