torstai 7. marraskuuta 2013

4 raaka-aineen myslipatukat kiireiseen elämänmenoon


Puuh, joko syksyn kiireet ovat tainnuttaneet teidätkin? Minusta aina tuntuu, että juuri nämä syksyn viimeiset viikot ennen joulua ovat vuoden kiireisimpiä - siis jo ennen kaikkea sitä joulunvalmisteluhärdelliä, joka sekin piakkoin pitäisi aloittaa.

Onneksi on sentään hyvät eväät. Pitkät päivät juosten menosta toiseen kolmen kassin kanssa (kyllä, mukana raahattava tavaramäärä on yllättävän hyvä indikaattori sille, miten pitkä päivä edessä häämöttää) vaativat usein kannettavia välipaloja, jotka eivät muussannu laukun pohjalle kuten banaanit tai vaadi jääkaappia kuten maitorahkapurkit.

Itse en kuitenkaan fanita kovinkaan makeita välipaloja, kun tarkoitus on saada vain vatsa tyytyväiseksi seuraavaan istuen rauhassa nautittavaan ateriaan asti - kyllä herkut on kivempi syödä rauhassa sitten, kun syömiseen ehtii oikeasti keskittyä. Siksi nämä myslipatukat eivät ole kovinkaan imeliä, ainoastaan hienoisen makeita banaanista ja mahdollisista sattumista. Itse laitoin joukkoon vähän vapaavalinnaisia ainesosia - ripauksen kanelia, inkivääriä ja kardemummaa - päästäkseni jo hieman jouluiseen tunnelmaan ehkäpä. 

Kiireessä ei ole mitään ihannoitavaa, itse asiassa haluaisin välttää sitä niin hyvin kuin suinkin voin, mutta silloin tällöin sille ei vaan voi mitään. Muistakaahan tekin kuitenkin välillä ottaa omaa aikaa ja hengähtää kiireiden keskellä. Joululomakin tuntuu mukavemmalta, jos siihen ei kaadu puolikuolleena, jolloin ei jaksa tehdä mitään kuin maata sängyssä Lumiukkoa katsoen ja syödä rasiakaupalla konvehteja.

Tosin sekään ei ole yhtään huono idea, näin tarkemmin ajatellen.    



Myslipatukat (4 kpl)
1/2 dl cashew-pähkinöitä (tai muita pähkinöitä)
1 rkl maapähkinävoita
1/2 pieni banaani
2 dl mysliä *

vapaavalinnaisia:
1-2 tl intiaanisokeria
30 g tummaa suklaata rouhittuna
kuivattuja hedelmiä tai marjoja paloiteltuna
kourallinen pähkinöitä paloiteltuna
1 rkl raakakaakao- tai carob-jauhetta
1/2 tl kanelia, 1/4 tl jauhettua inkivääriä ja 1/4 tl kardemummaa 

* Käytin Axan hedelmä & pähkinä -luomumysliä, jossa ei ole lainkaan lisättyä sokeria.

Liota pähkinöitä vedessä ainakin puoli tuntia. Valuta vedet pois ja aja pähkinät tasaiseksi sauvasekoittimella, lisää maapähkinävoi ja banaani ja sauvasekoita taas tasaiseksi. Lisää mysli ja sekoita lusikalla tasaiseksi. Kääntele joukkoon haluamasi vapaavalinnaiset mausteet. Lusikoi seos leivinpaperilla vuorattuun pieneen neliönmuotoiseen astiaan/vuokaan ja painele lusikalla tiiviiksi 1 cm paksuiseksi levyksi. (Jos vuokasi on iso, muodosta seoksesta vuokaa pienempi neliö, ettei patukoista tule liian ohuita.) Pakasta ainakin 20 min ennen leikkaamista neljäksi myslipatukaksi ja kääri esimerkiksi folioon tai kelmuun. Voit myös jättää pakastamisen väliin ja pyöritellä taikinasta palleroisia.

Säilytä jääkaapissa ennen kassiin nappaamista aamulla. Patukka säilyy kuljetuksessa muodossaan parhaiten, jos laitat kelmuun käärityn patukan vielä pienen muovirasian sisään, mutta tämä ei ole välttämätöntä. 

Uskoisin, että näistä tulisi herkullisia myös paistamalla 175 asteessa noin 15-20 minuuttia, mutta en ole vielä toistaiseksi testannut!

Odotatko sinä jo joulua? 


19 kommenttia:

  1. Oi! Olenkin etsinyt näppärää myslipatukkareseptiä! Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Toivottavasti olet päässyt etsintöjesi päähän!

      Poista
  2. Pitäis kyllä joskus saada aikaiseksi tehtyä tämmöisiä, olisivat niin käteviä töissä välipalana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, itsellänikin tuo kätevyys oli ehdottomasti näiden kehittelyssä keskeisenä kriteerinä! Sellaiset välipalat, jotka vaan laukkuun heittämällä säilyvät hyvänä, ovat niin harvassa, kun ei haluaisi teollisia sokeripommeja syödä...

      Poista
  3. Patukathan on niin kauniita, että ei niitä raaski edes syödä! <3

    Täällä todellakin odotetaan joulua! Ihanaa aikaa ja varmasti ainoa aika vuodesta, jolloin itse en tressaa. :) Rakastan myös siihen liittyviä perinteitä, joita toteutetaan uskollisesti joka vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä pitää yrittää panostaa vähän presentaatioonkin, että on edes vähän juhlaa arjen keskellä :)

      Kyllä! Joulu on juurikin perinteistä nauttimista - minulla on ainakin aina tosi (hyvällä tavalla) nostalginen olo jouluna. Kyllä vaan asiat pitää tehdä joka joulu samalla tavalla, perinteistä poikkeaminen olisi aivan kamalaa!

      Poista
  4. Kuulostaapa resepti hyvältä! Näitä täytyy todella testata ensitilassa, sillä nämä vaikuttavat vielä sopivan helpoilta valmistaakin. :-) kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Ovat kyllä todella helppoja ja nopeita, minkä lisäksi raaka-aineet on suhteellisen helposti löydettävissä eivätkä ylettömän kalliitakaan :)

      Poista
  5. Kuulostaapa herkulliselta, täytyypä kokeilla joku päivä! Onks sulla jotain muita super helppoja ohjeita jotka oikeasti voisivat korvata karkin - terveisin aina makean nälkä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pistit kyllä pahan! Varsinaisen karkin läheistä korviketta on vaikea löytää, mutta joitain karkinnälkään soveltuvia vaihtoehtoja voisin ehdottaa:

      Pekaani-taatelipallerot (vain 2 pakollista raaka-ainetta, supersimppelit ja tyydyttävät hyvin makeanhimon) - http://terveenhyvaa.blogspot.fi/2013/09/parempia-palleroita-pekaanipahkinoista.html

      Itse tehty tumma suklaa (tosi helppoa tehdä, ei tee mieli syödä paljon kun on niin tummaa ja tuhtia) - http://terveenhyvaa.blogspot.fi/2013/06/helpon-helppo-taivaallinen-tumma-suklaa.html

      Mokka-kaakao-maapähkinäpallerot (sisältää paljon kuitua kikherneistä joten hillitsevät hyvin sekä oikeaa nälkää että makeannälkää, mutta EIVÄT maistu papuisilta vaan tosi herkullisilta) - http://terveenhyvaa.blogspot.fi/2012/08/oh-my-balls-proteiinitankkausta.html

      Cookie-pallerot (sama kuin edellä kikherneiden suhteen, mutta ovat vielä astetta herkullisempia tummasuklaasattumien takia) - http://terveenhyvaa.blogspot.fi/2012/08/cookien-ja-kikherneen-iloinen.html

      Kauraherkkupallerot (simppelit tehdä ja vaatii vain paria edullista raaka-ainetta) - http://terveenhyvaa.blogspot.fi/2012/09/naissa-vois-olla-vaikka.html

      Raaka-Bounty/Snickersit (tosi herkulliset ja suklaiset raakapatukat, voi myös pyöritellä palloiksi jos tuntuu helpommalta) - http://terveenhyvaa.blogspot.fi/2012/09/kun-snickers-ja-bounty-saivat-raakoja.html

      Jos joku resepti herätti mielenkiintosi, mutta olet epävarma jostain reseptin vaiheesta, kysy toki neuvoa! Autan mielelläni niin paljon kuin vain suinkin voin :)

      Poista
    2. Kiitos näistä vinkeitä :) Täytyy tutkia reseptejä enemmän ja ruveta kokeilemaan.

      Poista
    3. Eipä kestä kiittää :-) Toivottavasti löydät jotain kokeilemisen arvoista!

      Poista
  6. Ihana ohje - upea inspiraatio - Kiitos Pipsa! Juri tuo suuri variaatio-mahdollisuus muunnella niitä sen mukaan mitä sattuu olemaan kaapissa, on hienoa :-) Näitä kokeilen heti viikonloppuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina! :-) Mahtavaa, jos ehdit näitä kokeilla ja kertoa, miten kävi!

      Poista
  7. Moi! Törmäsin blogiisi kun etsin tahinitietoa ja jämähdinkin lukemaan kaikki reseptisi. Nyt harmittaa vaan, että kaupat meni jo kiinni huomiseksikin. Löysin niin paljon kaikkea jännää kokeiltavaa! :) Ensi viikolla sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, ihana kuulla, että olet lukenut kaikki reseptini! Vaude! Kiitos että jätit kommentin, mukava tietää, ketä täällä liikuskelee :-)

      Poista
  8. Moikka!

    Itse olen käyttänyt sushi-muottia patukoiden muotoilemiseen ja sitten napautellut ne muotista pellille leivinpaperin päälle. Tulee vähän pienempiä, mutta ainakin itselle sopivan kokoisia välipaloja.

    Voikohan maapähkinävoin korvata jollain muulla? En oikein tunne maapähkinävoin ominaisuuksia, kun olen maapähkinöille allerginen. Voikohan jostain muista pähkinöistä tehdä pähkinävoita?

    Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau tuo sushimuotti-idea! Erinomainen! Voi tehdä muista pähkinöistä voita, esim. cashew tai manteli käyttäytyy aivan samalla tavalla :) heität vaikka vaan pähkinät blenderiin muiden ainesten mukana! Käy hyvin :)

      Poista
    2. Täsmennän vielä, että pähkinävoilla on tässä reseptissä koossapitävä rooli (banaanin lisäksi). Jos siis blenderissä tai sauvasekoittimella taikinan tarpeeksi 'hienojakoiseksi' että pysyy kasassa, voi voin korvata reilulla 1rkl pähkinöitä (miel. pehmeitä kuten cashew) tai 1 rkl muuta pähkinävoita - esim. Punnitse&Säästä myy cashew-, hasselpähkinä-, manteli- ja siemenvoita.

      Toivottavasti päädyt kokeilemaan ja onnistut! :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Vastaan mitä pikimmiten.