sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Lontoon makoisat ruokaterveiset

Käväisin pääsiäisenseudulla Lontoossa virkistäytymässä ja nauttimassa tuulessa liehuvasta ylikasvaneesta ruohikosta Hyde Parkissa sekä sokaisevasta auringonpaisteesta, johon talven pimeyteen tottuneet silmäni eivät tuolloin vielä olleet sopeutuneet. Piknikoin Kensington Gardenin harmonisia ja hillittyjä kukka-asetelmia sekä kovakuntoisia puistojuoksijoita ihastellen sekä mutustaen hyvää, itsekoottua salaattia ehdottomasta lempiruokakaupastani Whole Foodsista.

Vaikka matkan tarkoitus ei ollut ruokamatkailu, tuli matkalla koettua myös sangen makoisia elämyksiä. Maistoin ihan tavallisesta ruokakaupasta ostettua, maukasta porkkanakakkua, älyttömän hyviä valkosuklaasammakoita irtokarkkikojusta Covent Gardenissa, Starbucksin valkosuklaa-karpalocookiea sekä Whole Foodsin Toffee Tiffiniä (ihan kuin Rocky Road mutta toffeeversiona ja ilman vaahtokarkkeja: leivoksessa oli aivan kaikkea keksinpaloista ja rusinoista maitosuklaaseen ja paksuun kermaiseen toffeekerrokseen).

Söin myös paljon tuoretta salaattia, ruokakauppasushia (niin halpaa ja niin hyvää) ja maailmasta parasta, uskomattoman kuohkeaa pähkinä-hedelmä-sämpylää sekä napostelin porkkanoita ja tuoreita mansikoita (joka päivä niin kuin lomalla kuuluukin).

Seuraavassa hieman maistiaisia kuvien muodossa makumatkalta.


Lempikauppa Whole Foods. Ihanan kaupan kyltti / Ah, tuoreita vihanneksia hyllykaupalla / Jättimäinen valikoima valmiiksi pilkottuja hedelmiä, muhkeita Medjool-taateleita ja jopa kookoksenpalasia muovirasiassa / Pääsiäisaiheinen ikkuna-asetelma: kymmeniä munakennoja


Herkkuja Whole Foodsissa. Hyllykaupalla tuoreita leivonnaisia / Medjool-taateleita, nam / Lisää leivonnaisia / Pizza-bruchettoja

Lempikauppa. Whole Foods on health foodien paratiisi maan päällä: kaksi kerrosta hyllykaupalla luomu- ja lähiruokatuotteita tuoreista vihanneksista ja maitotuotteista ihaniin leivonnaisiin, herkullisiin juustoihin, lihatuotteisiin sekä paikan päällä valmistettuihin valmisruokiin, joista voi itse kerätä pahvirasiaan mieleisensä yhdistelmän, joka maksetaan painon mukaan. Alunperin amerikkalainen tavarataloketju löytyy muistaakseni neljästä lokaatiosta Lontoosta, ja ehdotan ehdottomasti vierailua Kensingtonin Whole Foodsiin, mikäli Lontoossa päin tulee oleskeltua.


Pähkinävoifanaatikoille: et näe harhoja - luomumaapähkinävoi 2 puntaa (n. 2,4 euroa)!! / Tee itse oma pähkinävoisi: näitä olisinkin kantanut Suomeen, jos muovirasioiden fuskaamisen seurauksena matkalaukullinen pähkinävoilla kuorrutettuja vasta ostettuja vaatteita ei olisi jo mielikuvissa harmittanut niin paljon... / Se pähkinävoihylly - ei ihan kuin mun lähi-Prismassa... / Lähikuvaa pähkinävoivalikoimasta; sitä oli niin tuhannen eri sorttia 

Whole Foodsin pähkinävoitarjonta! Meinasin ihan vähän pökertyä onnesta, kun näin tuon ylläolevassa kuvassa näkyvän pähkinävoihyllyn. Eikä kysymys ollut pelkästään maapähkinävoista, vaan tarjolla oli muun muassa kurpitsansiemen-, auringonkukansiemen- ('sun butter'), manteli-, cashew- ja hasselpähkinävoita, puhumattakaan siemensekoitus- ja pähkinäsekoitusvoista, kuten cashew-maapähkinä-hasselpähkinäyhdistelmästä. Hinnat olivat kohdillaan: luomulaatuisen maapähkinäpurkin sai kahdella punnalla (n. 2,4 euroa) ja erikoisemmat pähkinävoit kustansivat kolmisen puntaa (n. 3,6 euroa). Halpaa kuin saippua verraten Suomen hintoihin siis!

Lopulta kannoin kotiin vain purkin sekä kurpitsansiemen- että hasselpähkinävoita, koska laukku oli siinä vaiheessa saattanut jo täyttyä (tarpeellisista) vaateostoksista, edullisista brittimeikeistä sekä yksistä ihanista Kurt Geigerin kengistä. Kassiin mahtui kuitenkin myös muutama Nak'd patukka, joita sai Whole Foodsissa kaksi kipaletta punnalla (1,2 euroa) tai joitain makuja hintaan 1,29 puntaa (n. 1,6 euroa); makuina tällä kertaa herkulliset Pecan Pie ja Cashew Cookie

Kotiutin Whole Foodsista myös luomu Reilun kaupan Seed & Bean -tummasuklaalevyjä: kookos-vadelman (66% kaakaota) ja espresson (58% kaakaota). Suklaat ovat käsintehtyjä Englannissa, joten en malta odottaa, että pääsen maistelemaan noita! Lempibrittisuklaamerkkini on ollut Green & Black's (Thortonsin lisäksi tietysti), jota saa myös Suomesta, mutta Seed & Beanin maut kuulostavat ainakin niin lupaavilta, että se saattaa jopa kiilata ykköseksi!


Lounasherkkuja: stevialla makeutettua mustaherukka-goji-vitamiinivettä, ihan vain uteliaisuudesta / Itse koottuja salaatteja Whole Foodsista; kaikki parhaat herkut, kuten makeiksi paahdetut paprikat, pehmeä fetajuusto, yrttinen hummus ja kvinoa-kasvissalaatti, tietysti lehtikasan alla   


Välipaloja: tuoreita mansikoita, koska lomalla kuuluu syödä mansikoita / Nak'd Cocoa Loco-raakapatukoita, kaksi kappaletta punnalla (n. 1,2 euroa) / Fressiä välipalaa, lempiomena eli luomu Pink Lady sekä lempilehti Women's Health UK / Uusi tuttavuus, Boost-mehubaari, tarjoili superherkullisen mangoa sisältävä smoothien, joka kylmässä kohmeudessaan maistui enemmän hedelmäjäätelöltä-/sorbetilta, nam!


No ne herkut. Valkosuklaa-karpalocookie Starbucksissa / Caffé Mocha samalla reissulla / Se kuuluisa Toffee Tiffin aka kaikkea mitä kuvitella saattaa keksin, toffeen ja maitosuklaan välissä / Porkkanakakkua juhlallisesti talouspaperiarkilta (mutta siinä oli kerrankin tarpeeksi saksanpähkinää)

Kaikkien näiden fantastisten ruokaelämysten jälkeen oli ihana palata aamupuuron, runsaiden lounassalaattien ja ruisleivän ääreen. Välillä on hyvä käydä muualla ja syödä aivan erilaisia ruokia, että taas oivaltaa, miten hyvältä tavallinen arki maistuu.

Kaikki tuotteet on ostettu omilla rahoilla ja nostettu esiin omasta tahdosta. Whole Foods ei sponsoroi minua millään muotoa, vaan pidän aidosti ketjun konseptista ja tuotteista - kukapa ei? 

Oletko sinä käynyt Whole Foodsissa? Mitä tykkäät? Onko sinulla jonkinlaisia (herkullisia) matkasuunnitelmia esimerkiksi tulevalle kesälle? 

22 kommenttia:

  1. Apua, en kestä mikä kauppa! Tuo olisi niin taivas! Varsinkin nuo salaatit ja peanut butter hylly, huhhu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa, ihan täydellinen kauppa! Mua ei meinaa saada tuolta pois kirveelläkään :D

      Poista
  2. Oi, kun näyttää ihanalta! Kyllä tuollaisessa kaupassa varmaan päivän saisi kulumaan (mmm.. kaikki nuo pähkinävoit) :D Itsellä olisi tarkoitus käydä kesällä jossain ulkomailla, määränpää ei ole vielä selvillä, mutta varmaan tiedossa on ainakin kotimaasta poikkeavia makuelämyksiä. Ihanaa on kuitenkin, että täällä Oulussa on punnari ja symppis kuudes maku, joista saa luomua ja raakajuttuja ja pienempienkin markettien valikoimaan alkaa rantautua esim. Cocovin ym. tuotteet. Lisäksi ilahduin huomatessani, että edullisempien merkkien (Rainbow) valikoimaan on tullut luomua, mm. kahvi, joka oli oikein hyvää! Ja pian tulee kesä ja ihana tori tuoretuotteineen <3 -A-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä tuolta oli kohtalaisen vaikea lähteä aina pois :) Toivottavasti pääset johonkin mukavalle ja hyvänmakuiselle matkalle kesällä!

      Tuo Kuudes maku kuulostaa ihanalta, jos joskus pääsen Ouluun asti pitää käydä tutustumassa :) Rainbow on mustakin kauheasti parantanut luomutarjonnan suhteen, mm. luomurusinat on tosi hyvä tuote ko. merkillä! Cocovin maihinnousu lähes joka kaupassa on pistänyt myös omaan silmääni - hyvä juttu, niin sellaisetkin joilla ei erikoiskauppoja ole joka kulmalla pääsevät heidän tuotteistaan nauttimaan.

      Ah, kesä on kyllä ihana. Ja torin vihannekset!

      Poista
  3. Kävin itsekin tuolla whole foods marketissa Lontoossa pyörähtäessäni ja täytyy sanoa, että tuollainen kauppa olisi enemmän kuin tervetullut myös Suomeen! Ihania kuvia, nosti ihan veden kielelle:p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä! Varsinkin, jos Lontoon Whole Foodsin kohtalainen hintataso säilyisi kyseisessä kaupassa. Suomessa ruoka on niin kauhean kallista verraten esim. juuri Englantiin, että tuollainen ihana kauppa olisi varmaan suht hintava... mutta kylläpä sitä silti ainakin tuolla pähkinävoihyllyllä tulisi varmasti piipahdettua välillä :)

      Poista
  4. Ihanaaa nyt tiedän missä shoppailen ensi syksyn Lontoon matkalla ! Ihanan näköistä ruokaa, kiitos tästä vinkistä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ehdottomasti jo kartalle tämä kohde, voin sanoa että tätä ei kannata missata!

      Poista
  5. Namnamnamm! Voi kun itsekkin olisi ollut kiinnostunut silloin Lontoo-vuotenani terveysjutuista. Viime keväänä käväisin whole foodsissa reissullani, mutta silloin mulla oli messissä vaan käsimatkatavarat niin ei paljon voinut ostaa mitään :( ps. Mark&Spencerin bakery-osastolla on parhaimmat white chocolate chip cookiet ever!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, voi miten harmillista :( Sinun pitää selvästi palata Lontooseen, että pääset wholefoodseilemaan!

      Nuo cookiet vielä missasin, höh, mutta tuo porkkanakakku oli just M&S:stä ja sekin oli tosi hyvää! Tosin passasi ollakin - palassa oli vaatimattomat 662 kaloria - mutta en kyllä kuin maistanut kyseistä herkkua :)

      Poista
  6. Voi miten ihana maanpäällinen herkkuparatiisi suorastaan! Niin on hyvät tarjonnat ja hinnat... voi kun meillä täälläkin olisi. No, ainahan voi toivoa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Suomessa on sentään Ruohonjuuri, jossa on vähän samantapainen idea, tosin paljon pienemmässä mittakaavassa... myös hinnat ovat Ruohonjuuressa kohdillaan, mutta se taitaa johtua lähinnä Suomen yleisestä kalliista hintatasosta ruoassa.

      Poista
  7. Voi vitsit, hyvältä näyttää! Itse olemme menossa taas Ateenaan. Siellä on ainkin kasvisruoka kohdallaan ja tuoreita vihanneksia ja hedelmiä tulee vedettyä kaksin käsin. En ole koskaan käynyt whole foodsissa mutta mieli tekisi. Ruohonjuuressa aina ihastelen noita erillaisia pähkinä- ja siemenvoita (ja onhan meidän cittariinkin rantautunut kurpitsansiemenvoit yms) mutta 6e hinta pienestä purkista on vaan aika paljon. Varsinkin kun siinä on riski että tykkään siitä niin paljon, että pakko ostaa lisää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ateena kuulostaa ihan huipulta, itse olen käynyt siellä viimeksi ihan lapsena joten muistan vaan polttavan kuumuuden, tunnelmalliset käsityöläiskojut ja upeat valkoiset marmorirakennusrauniot :)

      Tuo on aivan totta, että en itsekään raaski ostaa niitä kuuden euron pikkupurkkeja - pahinta olisi, että jäisi sellaiseen koukkuun... ja yleensähän niin just käy! Kaduttaa, etten kantanut useampaa purkkia noita, koska ainakin tuo hazelnut butter on ihan taivaallista!!

      Poista
  8. Nam mikä postaus :D Tuolla Whole Foodissa on pakko päästä joskus käymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun Lontoon-matkaa suunnittelemaan! Käyhän se halvemmaksi kuin mennä jenkkilään asti Whole Foodsiin - silkkaa säästöä! :)

      Poista
  9. Ihana postaus :D (Ruoka)elämä olisi helpompaa, jos tuollaisia löytyisi Suomestakin. Lontoo kutsuu taas ennemmin tai myöhemmin. Kiitos tästä!
    - HennaMaria -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä :) Lontooseen vaan, se on ihana kaupunki! Niin puistoisa, vilkas ja täynnä herkullisia ruokaelämyksiä, varsinkin niitä terveellisiä juttuja on nykyään tosi helppo löytää :)

      Poista
  10. Kuulostaa ja näyttää varsin makoisalta pääsiäisreissulta! Haha voi eii mä en kestä tota pähkinävoihyllyä! Olisin varmaan seonnut jos olisin itse ollut tuolla :D Ja ostanut todennäköisesti uuden matkalaukun ihan vaan noille pähkinävoipurnukoille! Tollaset hinnat myös Suomeen, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha Sanna, tuo uuden matkalaukun ostaminen ei tullut edes mieleeni! Mutta sain kyllä ihan pienen hulluuntumiskohtauksen tuon pähkinävoihyllyn tavattuani, sen myönnän :) Ja harmittaa, etten ostanut useampaa sorttia! Buu. Hazelnut butter on muuten törkeän hyvää, suosittelen niin lämpimästi!

      Poista
  11. Tulee vesi ihan kielelle näistä kaikista herkuista. Ja voi vitsi, toi pähkinävoi!! Minäkin haluan. :P (Yllättävän edulliselta vaikuttaa ruoka Briteissä, vai onko näin?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka on Briteissä Suomea halvempaa - Suomi on tällainen kalliin ruoan takapajula :) Sun pitää ehdottomasti kokeilla jotain pähkinävoita, esim. Prismastakin saa 3,5 eurolla purkin Amona-merkkistä maapähkinävoita (oravan kuva purkissa), jossa on vaan 100% maapähkinää. Amonalla on myös sellainen versio, missä on kasviöljyä ja sokeria lisätty, kannattaa vältellä sitä ja tarkistaa ainesosat purkin takaa :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Vastaan mitä pikimmiten.