torstai 10. huhtikuuta 2014

Sitruunakakku - keltaista kevättä!


Kevät on tullut. Tekee mieli kaikkea keltaista:

keltaisia kukkia - eikä mitään narsisseja vaan leskenlehtiä,
keltaisia hedelmiä (tai siis sitä mangoa),
keltaista toukokuuta tai edes vähän vähempisateista huhtikuuta,
keltaisia yliviivaustusseja jotka toimisivat (huoh)
ja

keltaisia ostoskasseja, koska koko kaupunki on ihan hulluna.

Viime viikonloppuna käytiin yhdeksi isoksi auringoksi muuttuneessa Zarassa ja kaveri sanoi, että minulle kävisi keltainen bleiseri.

Ehkä ei nyt sitten kuitenkaan. Mutta tänään teki mieli keltaista kakkua.

Minusta sitruunakakku on aina ollut kaiken hienostuneisuuden huipentuma. Mikäs olisikaan elegantimpaa kuin nostaa sitruunaista raikkautta pirskahteleva kakku iltapäiväteepöytään ja leikata siitä siivu teekupposen seuralaiseksi? Missään muussa kakussa ei vaan ole samanlaista pidättyvää arvokkuutta kuin vaatimattomassa sitruunakakussa. 


{Katso nyt: se houkutteli auringonkin esiin.}

Tämä kakku jäi ehkä hieman tuosta mielikuvani loistosta, sillä liian ison kakkuvuokani takia kakusta tuli ihan lituska. Käyttäisin sellaista pienempää 16-senttistä vuokaa, jos minulla sellainen olisi. Halusin kuitenkin postata tämän laihuliinin kakuksi, sillä maultaan tämä kakku on oikein hyvää. Kirpeän sitruunaista ja mantelisen pehmeää. Itse pidän myös kookospalmusokerin karamellimaisesta mausta, joka tuo himppusen lisää mielenkiintoa tähän kakkuun.

Jos oliiviöljy kakussa kuulostaa ihmeelliseltä, älä suotta peljästy - sitruskakuissa käytetään perinteisesti oliiviöljyä, sillä usko tai älä, samoilta leveysasteilta tulevat sitruuna ja oliiviöljy passaavat maistuvasti yhteen. Oliiviöljyn maku ei ole läpitunkeva, vaan hienoinen vivahdus taustalla ja maun täyteläisyyden luoja. 

En ole koskaan aiemmin maistanut sitruunakakkua, joten en tiedä, onko tämä yhtä hyvää vai huonompaa vai parempaa kuin ne voilla leivotut.

Ainakin se katosi parissa päivässä. Vain muruja leivinpaperilla jäi todisteeksi sen olemassaolosta.

Kyllä siis maistui. Hyvälle.

Sitruuna-mantelikakku (8 palaa)
1 iso luomusitruuna
2 rkl oliiviöljyä
(1 rkl hunajaa)

2 kananmunaa (huoneenlämpöistä)
1/2 dl kookospalmusokeria

1 dl mantelijauhetta
1 dl tattarijauhoja
1 tl leivinjauhetta

vuokaan:
oliiviöljyä

Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle (itse käytin 23cm halkaisijaltaan olevaa vuokaa, mutta suosittelen ehdottomasti 16-senttistä vuokaa korkeampaan kakkuun) ja voitele oliiviöljyllä vuoan reunat.

Pese sitruuna kuumalla vedellä huolellisesti, raasta kuori hienoksi raasteeksi (ei valkoista kitkerää osaa) ja purista mehu. Yhdestä isosta sitruunasta sain noin 2 rkl kuoriraastetta ja 1/2 dl mehua. Laita raaste ja mehu pieneen kulhoon ja sekoita joukkoon oliiviöljy ja hunaja (voit jättää pois, jos sinulla ei ole vaativaa makeanhammasta). Jätä sivuun odottamaan.

Vatkaa toisessa kulhossa kananmunat ja kookospalmusokeri kuohkeaksi vaahdoksi niin, että pintaan tehty kuvio ei katoa (itselläni meni tähän 7 minuuttia, kun kananmunat ovat huoneenlämpöisiä - tee itsellesi palvelus ja älä vatkaa jääkaappikylmiä kananmunia, siinä menee ikuisuus).

Yhdistä mantelijauhe, tattarijauho ja leivinjauhe keskenään. Kääntele puolet jauhoista varovasti munavaahdon joukkoon nuolijan avulla. Lisää välissä sitruunamehu-öljyseos ja lisää sitten loput jauhot. Sekoita taikina tasaiseksi nuolijalla varoen.

Kaada taikina vuokaan ja paista alimmalla tasolla 175 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes hammastikkuun ei tartu kakkutaikinaa kokeillessa.

Mielestäni kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä jääkaapissa yön yli levänneenä, mutta maistuu myös lämpimänä suoraan uunista. Koristelin kakun ksylitolilla makeutetulla kookosmaitonokareella (vain paksua osaa purkin päällisosasta) ja kuivatun persikan palasilla - koska halusin vaan lisää keltaista! Niistä tuli myös aika kivat terälehtimäiset vibat koristeluun. 

25 kommenttia:

  1. Kyllä, mun joka keväinen keltainen vaatehimo on alkanut! :D Joka kevät tulee ostettua joku keltainen vaate, mitä en koskaan pidä, koska väri ei vaan sovi minulle. Mä luulen, että tää keltainen kakku on paljon järkevämpi toteuttaa, näyttää tosi herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta! Keltainen on vaan simppelisti = kevät, joten tämä keltaisen himo menee jotenkin välillä aina ihan yli! Mutta keltainen sopii kyllä värinä aika harvalle, siksipä tällainen keltainen kakku on tosiaan turvallinen tapa toteuttaa väriterapiaa leslenlehtien ihailun lisäksi :)

      Poista
  2. Näyttääpä hyvältä! Eikä se nyt mikään lituska ole ;) Tämä lähtee ehdottomasti kokeiluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vähän, mutta onneksi maku ratkaisee ;) Mielestäni maistui paremmalta kuin näytti, joten olisi huippua jos kokeilisit! :)

      Poista
  3. Kookospalmusokeri? Mistä moista saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ostin Punnitse ja Säästästä juuri tuon tarvittavan määrän, sillä en yleensä tykkää pitää ylimääräistä lisättyä sokeria talossa (muuten tulisi ehkä herkuteltua vähän liikaakin). Olen nähnyt myös Prismassa, isoimmissa S-marketissa, varmasti olisi Citymarketissakin ja myös Ruohonjuurella näkyy olevan valikoimissa. Myydään muuten joskus myös nimellä kookossokeri, mutta kysymys on samasta asiasta :)

      Kyseessähän ei ole terveysruoka, vaikka kookospalmusokerissa onkin matalampi glykeeminen indeksi (vaikutus verensokeriin alhaisempi) ja siinä on enemmän mineraaleja ja vitamineeja jäljellä kuin puhdistetussa sokerissa. Itse pidän siitä lähinnä siksi, että maku on niin paljon parempi ja mielenkiintoisempi kuin tavallisessa sokerissa: hieman karamellinen ja paahteinen. Ja välillä pitää herkutella :)

      Poista
  4. Ihana tekstiosuus ja vieläkin ihanampi resepti! Olen itsekin huomannut tuon keltaisuusinnostuksen... Bleiseri ei kuullosta yhtään pahalta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilla! Keltainen on kyllä ihan kevätväri, joten siitä passaakin olla innostunut :)

      Poista
  5. Sitruunan raikas maku sekä tuoksu (huom. omassa blogissani kuorinta resepti) sopii yllättävän moneen menoon :) ja kyllä se kakku voipi hieman lituskainenkin olla, maku se on mikä ratkaisee. Varmasti ihan namia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin tsekkaa heti tuon kuorintareseptin ja se menee kyllä ehdottomasti kokeiluun - rantakelit, niitä odotellessa iho biitsikuntoon!

      Sepä se, onneksi tällä kakulla ei ainakaan ollut "moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä" -ongelmaa :)

      Poista
  6. Olen edelleen sitä mieltä, että näyttäisit törkeen hyvältä siinä keltaisessa bleiserissä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Siitä voidaan olla ehkä montaa mieltä, mutta pirteä tapaus se ainakin oli ;)

      Poista
  7. Ihanan keväinen resepti! Mulla on jo vino pino näitä sun reseptejä testattavana - osa tietysti jo testattu hyvällä menestyksellä ;)


    Sara M.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla! Sitten vaan leipomishommiin :)

      Kevät on kyllä ihanaa aikaa, ja kaikki raikkaat (ja keltaiset) herkut sopivat siihen kuin nenä päähän!

      Poista
  8. Sitruunakakku on totta tosiaan kakkujen aatelia. Ja mitä lituskampi kakku, sen enemmän rapeaa paistopintaa, joka tietty parasta koko kakussa :D Keväistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan tajunnutkaan, että se mainio puolihan lituskaisessa kakussa on! Aivan mahtava oivallus :) Keväästä ei kyllä taas vaihteeksi ole tietoakaan, mutta eiköhän se sieltä joskus tule tänne sateen ja harmaankin keskelle!

      Poista
  9. Apua, miten miulta on menny nää siun uudet reseptit ohi. :O Anyway, en oo syöny pitkään aikaan sitruunakakkua, mutta tuota herkkua katsoessani nousee vesi kielelle hetkessä.

    Millä kameralla sie muuten otat nuo huippuherkulliset kuvat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iina! :) Sitruunakakku on kyllä yllättävän hyvää, ihanan raikasta mutta samalla makeaa ja aika tosi herkkua!

      Minulla on käytössä Nikon D3000 eli aika perusjärkkäri vailla sen kummempia hienouksia :) Yritän ottaa kuvat mahdollisimman hyvässä luonnonvalossa, eli aina valoisaan aikaan ja parvekkeella tai ikkunan edessä sisällä. Mitä kauniimpi päivä, sitä parempia kuvia yleensä tulee - tosin suoraa auringonvaloa kannattaa vähän väistellä (ellei sitten halua tuollaisia varjokontrastia kuvaan kuten toisessa kuvassa tässä postauksessa).

      Otan kuvia todella paljon (n. 20-50 kuvaa per resepti, innostuksesta, ajasta ja otettujen kuvien laadusta riippuen), jotta kuvista löytyisi edes pari tarkkaa kuvaa huonomman valaistuksen päivinä. Fiksaan valoa, kontrastia ja värikylläisyyttä Pixlr Expressillä, joka on muuten ilmainen ja aika mainio kuvanmuokkausohjelma.

      Ah, taisitkin vain kysyä mitä kameraa käytän, mutta tässäpä tulikin nyt vähän pidempi selostus koko kuvausprosessista :)

      Poista
    2. Haha, kiva kun kerroit ''hieman'' enemmänkin kuvaamisesta. Itsekin otan monia kymmeniä kuvia samasta ruuasta ja auta armias kun niistä pitäisi valita se ''oikea''. :D Kiitos vinkistä, pitääkin tsekata tuo Pixlr Express.

      Poista
    3. :) Tuo valkkaus on kyllä todella haastavaa! Tuossa onkin siihen muuten linkki tuossa edellisessä kommentissani, tai siis tuo "Pixlr Expressillä" -kohta on siinä linkitettynä. Harmi ettei tekstin väri linkissä kommenttiboksissa muutu, niin sitä ei meinaa huomata!

      Poista
    4. Linkki ei taidakaan toimia, tässä vielä osoite: http://pixlr.com/express/

      Poista
    5. Jees, kiitos! Tajusinkin juuri, miksi olin missannut viimeisimmät postauksesi: en ollut edes liittynyt lukijaksesi vaikka luulin niin tehneeni. Noh, nyt on sekin asia korjattu. :)

      Poista
  10. Heips!

    Mitä uskaltaisi kokeilla mantelijauhon tilalle? Manteliallergia löytyy, mutta resepti houkuttelee....Kaura?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, mantelijauho tuo kakkuun pehmeyttä rasvaisuutensa takia, kaurajauhosta taasen tulee helposti aika kuminen koostumus, jos muuten rasvaa ei ole paljon. Siksipä hasselpähkinäjauho voisi olla hyvä korvike. Samoin esimerkiksi tavallinen tai täysjyvävehnäjauho tai spelttijauho voisi toimia kaurajauhoa paremmin, varsinkin jos lisää vielä yhden ruokalusikallisen oliiviöljyä.

      Jos testaat jollain variaatiolla, kerro toki lopputuloksesta! Tämä kakku on todella herkullinen ainakin tällä mantelijauhoversiolla :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Vastaan mitä pikimmiten.