tiistai 24. kesäkuuta 2014

Mansikka-kirsikkaraakakakku ja juhannuksen taikaa


Tänä juhannuksena

...grillasin villasukissa, paksussa hupparissa, takissa ja kaulaliinassa, mutta sain silti flunssan. (Niisk!)

...nauroin katketakseni, niin että leukanpieliä särki, niin että ymmärsin, mitä Eat Pray Lovessa peräänkuulutettu "maksalla nauraminen" tarkoittaa. (Katsoin muuten kyseisen elokuvan vasta viime viikonloppuna ja pakko myöntää, että pidän yhä Julia Robertsista näyttelijänä - olen pitänyt siitä asti, kun näin pienenä Robertsin ja Richard Geren tähdittämän Runaway Briden, jossa Roberts(in stuntti) karauttaa hevosen selässä häämekko päällä karkuun häistään. Aikas vaikuttava kohtaus, ainakin pienen alkeisratsastajan mielestä!)  

...sain uuden ihanan koiraystävän, jolle ei ole kuvaavampaa lempinimeä kuin "vauhtimakkara". Tämä kymmenen kilon voimalla itseään alati eteenpäin täyttä juoksua vipuava mäyräkoiraneiti on niin hurmaava, että sydämeni suli kuin kookosöljyyn tehty raakasuklaa helteellä, siis jäätävästä kelistä huolimatta.      

...törsäsin kesän ensimmäisiin kotimaisiin mansikoihin, jotka olivat kiinteitä ja kirpeitä, ihan erilaisia kuin auringonpaisteessa suoraan pellosta syödyt supermakeat Polkat. Eivät huonompia, vain erilaisia.


 
...söin tätä mansikka-kirsikkaraakakakkua muutamaan otteeseen: aamupalalla semifreddomaisen jäisenä, iltapäiväkahvilla pehmeän juustokakkumaisena ja seuraavana päivänä vielä uudestaan, kun se oli jo aika muotonsa menettänyttä ja sulanutta mutta oi silti niin makoisaa. Moni kakku päältä kaunis, mutta harva on lähes pelkkää cashewpähkinää sisältä!

Nyt ihmettelen, että mihin ne kolme päivää (ja tämä herkkukakku) oikein katosivatkaan?


Alkupotkua reseptiin sain Uusia tuulia -blogin mansikkaraakakakusta, vaikka taisinkin taas lähteä omille teilleni.

Mansikka-kirsikkaraakakakku (16 palaa)
pohja:
1 dl saksanpähkinöitä
1,5 dl mantelirouhetta
4 puolikuivattua Medjool-taatelia (95 g kivineen)
1/2 dl Bara Fruktbitar -marjapaloja *
  
juustokakkutäyte:
4,5 dl cashewpähkinöitä
2 keltaista banaania **
1 tl vaniljauutetta tai -jauhetta

4 dl tuoreita suomalaisia mansikoita
1 lime

2 dl tuoreita kirsikoita
2 rkl hunajaa

koristeluun:
tummaa suklaata tai raakasuklaata
(suklaaseen dipattuja) tuoreita marjoja

* Valmistettu vain hedemämehusta, kuidusta ja pektiinistä. Voit myös käyttää (sokeroimattomia) kuivattuja marjoja, esim. karpaloita tai rusinoita.

** En suosittele käyttämään liian kypsiä banaaneja, ettei maku puske läpi. Tasaisen keltaiset ovat optimaalisia tähän!

Laita juustokakkuosioon tulevat cashewpähkinät likoamaan ainakin neljäksi tunniksi kylmään veteen.

Hakkaa saksanpähkinät minigrip-pussissa murskaksi kaulimella tai vastaavalla lyömävälineellä. Poista taateleista kivet ja sauvasekoita pohjan ainekset tasaiseksi massaksi. Laita normaalin irtopohjavuoan (∅ 23 cm) pohjalle leivinpaperi ja painele pohjamassa vuokaan. Laita jääkaappiin odottamaan täytteen valmistuksen ajaksi.  

Valuta cashewpähkinöistä liotusvesi ja nuiji pehmenneet pähkinät esimerkiksi perunanuijalla pienemmiksi palasiksi. Ota sitten sauvasekoitin käyttöön ja hienonna pähkinät sileäksi. Lisää banaanit ja vaniljauute ja hurista tasaiseksi. Laita puolet seoksesta toiseen kulhoon ja lisää mansikat ja limen mehu (n. 3 rkl) ja raastettu kuori. Hurauta tasaiseksi ja maista - voit makeuttaa hunajalla tms. halutessasi. Jätä hetkeksi odottamaan jääkaappiin.

Poista kirsikoista kivet. Lisää toiseen puolikkaaseen pähkinämassaa kirsikat ja hunaja ja sauvasekoita tasaiseksi. Maista makeusaste ja lisää hunajaa tarvittaessa. Kaada massa pähkinäpohjan päälle ja tasoita hyvin. Kaada sitten päälle mansikkakerros ja tasoita taas pinta. Laita pakastimeen ainakin pariksi tunniksi jähmettymään ja koristele kakku pakastamisen jälkeen esimerkiksi pursotetulla suklaalla ja tuoreilla marjoilla. 

Anna sulaa pöydällä ennen nauttimista ainakin 15 minuuttia. Jos teet kakun seuraavaksi päiväksi valmiiksi, sulamisaikaa on hyvä varata n. 30-45 minuuttia. Kakku menettää muotoaan useamman tunnin sulamisen jälkeen, joten se on paras nauttia isolla nälkäisellä joukolla ensimmäisellä pöytään kannolla! Muussa tapauksessa säilytä jämät jääkaapissa ja tiedosta, että kakku muuttuu ajan myötä aika kermamaiseksi, toki on hyvää silti.


Suuri kiitos mieltäni lämmittäneistä kommenteistanne ja onnitteluista edelliseen postaukseen! Muun muassa suolaisia ruokia toivottiin, joten niitäkin on tulossa tämän kakku- ja brownierumban jälkimainingeissa!

8 kommenttia:

  1. Aivan ihanan näköinen ruokablogi sulla! :) Pakko kokeilla sun reseptejä ja seurata blogiasi :)!

    t. salla

    http://sallainwonderland.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Salla - tervetuloa vaan mukaan :) Tosi mukavaaa, että löysit linjoille ja kommentoi toki uudestaan, erityisesti jos uskaltaudut reseptikokeilulle tai ihan vain muuten vaan!

      Poista
  2. Ihanan kesäiset maut! :) Itsekin tein juuri kirsikka-kaakao-kookosherkkua, vuodenajan tarjontaa pitää hyödyntää. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi, miten hyvältä tuo sinun tekeleesi kuulostaa - tulenkin heti sen kurkkaamaan :) Munkin tekee mieli tehdä vaan kaikkea marjaisaa juuri nyt, siksi blogi saattaa hivenen nyt täyttyä marjaherkkujen osalta...

      Olen kyllä 100% samaa mieltä, että nyt pitää syödä niin paljon kuin ehtii tuoreita mansikoita, kirsikoita, porkkanoita, kukkakaaleja, kurkkuja, tomaatteja, salaatteja, yrttejä, kevätsipuleita, pensasmustikoita, kesäkurpitsoita ja vadelmia (vain muutaman suosikin nimetäkseni) kuin ehtii, sillä kesä on kerran vuodessa vaan, ja nuo kaikki herkut ovat nyt parhaimmillaan! Tämä on oikea (raaka)kokkaajan ja herkuttelijan ihanneaika vuodesta.

      Poista
  3. Hitsinpimpulat ja terveysherkut sentään, mitä upeuksia olet taas ehtinyt loihtia! Ei saisi pitää näin pitkää blogitaukoa kun jää niin paljon reseptejä kertalukemiselle. Tulee valinnan vaikeus ;) Varsinkin kun itse on mennyt vähän huonommalla syömisellä niin ihan kuola valuu! Haaveilen nyt näistä kaikista ihanuuksista iltaisin :D Ehkä jossain vaiheessa ehdin itsekin kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihana kommentti Hilla! Musta kesä on ruokabloggauksen kulta-aikaa, kun on niin paljon ihania tuoreita raaka-aineita ja valoa kuvata vaikka kellon ympäri! Voi illallakin räpsiä otokset jos on kiitänyt koko päivän muissa menoissa, ja torilla kasvis- ja marjakojujen äärellä hengaamista harrastan ahkeraan, niin ideoita kokeiluihin tulee jatkuvalla syötöllä. Kesä on niin inspiroivaa aikaa :)

      Toki sun hektinen aikataulu varmasti verottaa tuota kokeiluintoa aika rankalla kädellä, huh! Toivottavasti pian pääset oikeasti nauttimaan kesästä ja rentoutumaan :)

      Poista
  4. Tein tätä kakkua synttäreilleni mansikka-mustikkaversiona ja maistu vieraille (ja tietty itsellekin) oikein hyvin!! Nam mikä resepti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihana kuulla! Se lämmittää aina sydäntä kun reseptiä on kokeiltu ja tykätty, mutta että vieraillekin on uskallettu tarjota - sepä vasta imartelevaa onkin!

      Kiitos siis että kokeilit ja kommentoit :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Vastaan mitä pikimmiten.