keskiviikko 13. elokuuta 2014

Kesäkurpitsaranskikset - makeaa ja (yllättävän) rapeaa

Kesäkurpitsat = halpaa saippuaa tällä hetkellä.


Kesäkurpitsoja saa tähän aikaan kesästä hulluihin hintoihin. Puolitoista euroa kilo siellä, kaksi euroa täällä, kokonaisen YHDEN EURON KILO jossain muualla. Minulla on paha tapa rohmuta tuoreita kasviksia jopa yli oman tarpeeni, kun ne ovat hyvässä tarjouksessa. Siispä päädyin kantamaan kotiin kolme isoa kesäkurpitsaa, sillä kuka nyt voisi vastustaa säkillistä kesäkurpitsaa reilun euron hintaan?

Dippasin tikuiksi leikkaamani kesäkurpitsat kananmunassa ja kierittelin osan ruususuolalla ja mustapippurilla maustetussa pellavansiemenrouheessa, osan taas kaurahiutaleiden ja chiasiementen seoksessa. Kaurahiutaleet tarttuivat vähän huonosti, mutta pellavansiemenet hyppäsivät kyytiin paljon kiltimmin. Levitin ranskikset pellille leivinpaperin päälle ja paistoin niitä noin 20 minuuttia 200-asteisessa uunissa.

Pellavansiemenillä kuorrutetuista ranskiksista tuli päältä ihanan rapeita, sisältä taas jännän makeita ja pehmoisia. Kaurahiutale-chiaranskikset eivät rapeutuneet aivan niin hyvin, mutta olivat herkullisia nekin. Ranskiksista ei tule kuitenkaan niin jämäköitä, että dippaaminen käsin onnistuisi, mutta haarukoin ranskikset suuhun tomaattikastikkeen kera, ja elämys oli herkullinen siitä huolimatta.


Kesäkurpitsaranskikset (6 annosta)
3 kesäkurpitsaa
2 kananmunaa
1 dl pellavansiemenrouhetta TAI 1 dl kaurahiutaleita + 2 rkl chiasiemeniä
reilu 1/2 tl suolaa
runsaasti mustapippuria

Pilko kesäkurpitsat pitkittäin tikuiksi. Riko kananmunat kulhoon ja vispaa rakenne rikki. Levitä pellavansiemenrouhe/kaurahiutale-chiaseos laakealle lautaselle ja sekoita joukkoon suola ja pippuri. Valmistele valmiiksi kaksi peltiä leivinpapereilla.

Kastele kesäkurpitsatikut ensin kananmunassa ja kierittele sitten pellanvansiemenrouheessa/kaurahiutaleissa. Asettele pellille niin, etteivät tikut mieluiten mene päällekkäin. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes tikut ovat hieman rapsakoita ja reunoilta ruskeita.  


Makeaa ja yllättävänkin rapeaa - sellaisia oli ne kesäkurpitsaranskikset. Ja halpaa, aivan mahtavan halpaa!

4 kommenttia:

  1. Uuu, hyvänkuulloinen idea tuo kananmuna-siemenpanerointi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tulee hyvinkin rapsakkaa! Eikä tarvitse lotrata enää öljyllä, kun pannulla uunissa paistaa rapeaksi :)

      Poista
  2. Oon ollu niin onneton blogilukija koko kesän ja olin päättänyt et tänä aamuna ennen duunia selaan sun blogin läpi. Oli tosi hyvä postaus tuo kestävistä ruokailutavoista! Ja nää kesäkurpitsaranskikset menee tänään heti testiin (kuulostaa tarpeeksi iisiltä mun kokkailtavaksi). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Essi - onnneksi on koko pitkä ja pimeä syksy aikaa uppoutua blogien maailmaan :) Eli toisin sanoen, hyvä että nautit kesästä!!

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Vastaan mitä pikimmiten.