maanantai 25. elokuuta 2014

Puhtia päivään proteiinista: herkulliset jaksamisleivät


Sain vähän aikaa sitten Masajolta hauskan yllärin: kahdeksan kilon paketin täynnä sitä aitoa intiaanisokeria, ruususuolaa sekä viittä sorttia - minulle täysin ennestään tuntematonta - jaksamisleipää. (Hauskan tästä teki se, että paketin kantaminen postista kotiin silloisessa vajaan kolmenkymmenen asteen helteessä oli aika... hikistä.)

Tykästyin noihin jaksamisleipiin sen verran, että halusin tuoda ne sinullekin tiettäväksi. Itse en ollut aiemmin kuullutkaan moisista saati törmännyt niihin kaupassa, vaikka ruokaosaston tuoteuutuuksista yleensä hyvin kärryillä pysynkin.

Kyseessä on siis hyvin ohuet, kräkkerimäiset kuivaleivät, joita on kiva rouskutella välipalaksi sellaisenaan tai päällysteiden kera tai jogurtin päälle murusteltuna myslin korvikkeena. Variaatioita löytyy viisi: maustamaton (tarvitsee päällysteitä!), sipuli (suolakeksimäisin näistä), chiasiemen (hauskiten hampaissa rouskuva), gluteeniton (maistuu aivan liikaa maissijauholta mutta kivan rapea) sekä intiaanisokeri (makea ja keksimäinen). Eniten pidin itse chiasiemen- ja intiaanisokeriversioista, joka on paras jälkkärinä maapähkinävoilla siveltynä.

Pääraaka-aineina on idätetty soijapapujauho (geenimanipuloimaton) sekä kaikissa muissa paitsi gluteenittomassa versiossa spelttijauho. Alla esimerkkinä maustamattoman raaka-ainelista sekä ravintoarvot: proteiinia on 27,5 grammaa ja kuitua 8,3 g sadassa grammassa, joten leivät pitävät hyvin nälkää, etenkin tarpeeksi tuhdeilla päällysteillä kuorrutettuna.   


Jaksamisleipiä on myynnissä luontaistuotekaupoissa sekä osassa K-Citymarketeja, Helsingissä muun muassa Ruohonjuuressa ja Kampin Punnitse & Säästässä. Kuivaleipä- ja näkkäriosasto on varmin paikka yhyttää jaksamisleivät. Jälleenmyyjiä voi kurkata Masajon sivuilta, jos näin syksyn koittaessa helppo ja laukunpohjalla kiltisti pilaantumatta matkaava välipala houkuttelee.

Oletko kokeillut jaksamisleipää? Millaisia helposti kuljetettavia ja säilyviä välipaloja suosit arjen kiireissä?





Tuotteet on saatu ilmaiseksi blogin kautta ilman velvoitetta kirjoittaa niistä.

2 kommenttia:

  1. Nuo Masajon tuotteet ovat meillekin hyvin tuttuja, enkä mitenkään voinut kieltäytyä kun minullekin niitä tarjottiin. Mahtavan antelias oli paketti. Jaksamisleivät ovat meillä varsinkin jälkikasvun suosiossa. Oma suosikkini on sipulilla maustettu. Mutta nyt kun mainitsit, niin maapähkinävoitahan tuohon makeaan versioon on sipaistava. Kiitos siis vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä paketilla kokoa ja näköä! Ei tarvitse tämän elämän aikana ruususuolaa eikä intiaanisokeria ostaa :) Sipuliversio oli kolmannes paras musta!

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Vastaan mitä pikimmiten.