maanantai 1. syyskuuta 2014

Omenapiilot: rapeat, makeat ja muruiset


Viikonloppuna minä

...join kotitekoista aamucappuccinoa sängyssä ja haaveilin palasta ruokalehden sivuilta minua tuijottavaa palsternakka-vaahterasiirappikakkua.

...lenkkeilin meren rannassa kahdeksan aikaan aamulla ja yllätyin koiranulkoiluttajien ja reippailijoiden ruuhkasta. Ja auringonpaisteesta.

...sain ystävältäni itse kasvatettua kurpitsaa ja kesäkurpitsaa. En innostukseltani meinannut pysyä housuissani, luonnollisestikaan. 

...no siellä samaisessa merenrannassa näin iltakävelyllä taas sen joutsenpariskunnan ja laitoin PMMP:n Joutsenet soimaan (tosi omaperäistä). Ihan vain siksi, että kohta ne jo lähtevät.

...mietin, miten joillakuilla onnekkailla on kuusi erilajista omenapuuta pihallaan ja minulla ei yhtään.

...tein tuon ajatuksen jälkipuinniksi näitä omenapiiloja ihan kaupan ompuista ja olin onnellinen niistä siitä huolimatta. 


Näissä omenapiiloissa on hieman marenkimaisen rapea kuori ja sisällä runsaasti pehmeää pieneksi silputtua omenaa. (Vältän tietoisesti käyttämästä näistä sanaa muffinit, koska näiden leivonnaisten rakenne ei ole nähnytkään muffinien tiiviyttä ja kosteutta.) Päälle on siroteltu reilu kerros muruseosta, jossa voin sijaan koossapitämisestä vastaa banaani. Jos banaani on sinulla aivan no-no, voit mitä suurimmalla todennäköisyydellä korvata sen ruokalusikallisella tai parilla leivontamargariinia tai voita. Tällöin voit halutessasi lisätä makeutta toisella ruokalusikallisella intiaanisokeria.

Tuntuu ehkä vähän hassulta ottaa jo kertaalleen uuniin laitetut leivonnaiset 10 minuutin kuluttua pois ja kovertaa keskelle kolo omenaa varten, mutta ihmeelliset innovaatiot syntyvät usein niin, että joku hajamielinen höpsö unohtaa laittaa omenasilppunsa omenaleivonnaisiinsa ja joutuu sitten keksimään, miten ne omenat saisi vielä ympättyä mukaan. En tunnusta mitään... Tällä kertaa tämä sujui onneksi hyvin näinkin. Erityisesti, jos et pidä sattumista tai yllätyksistä, nämä ovat sinulle: kuori erikseen, omenat erikseen ja murut erikseen. Vähän kaikkea yhteen haarukalliseen ja siinä sinulla on aika maukas kombinaatio rapeutta, makeutta ja murusta.




Omenapiilot (6 leivonnaista)
2 kananmunaa
1/2 dl intiaanisokeria (tai muuta tummaa sokeria)

2 dl spelttijauhoja *
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
3/4 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa
 1/2 dl maitoa

1 keskikokoinen omena

muruseos:
1 dl kaurahiutaleita
1/2 dl spelttijauhoja *
1 rkl intiaanisokeria
1/2 pieni banaani
ripaus suolaa

* Minulla oli täysjyväistä, 10 g kuitua per 100g. Täysjyvävehnäjauho saattaa toimia, kaurajauho luultavasti ei: kaurasta tulee kumisia leivonnaisia jos leivonnaisessa ei ole rasvaa.

Vuoraa muffinipelti foliovuoilla tai tavallisilla muffinivuoilla ja laita syrjään. Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Erottele kananmunat puhtaisiin pieniin leivontakulhoihin varoen, ettei valkuaisen joukkoon pääse yhtään keltuaista. Lisää keltuaisten joukkoon sokeri ja laita hetkeksi sivuun. Vatkaa sähkövatkaimella ensin valkuaiset vaahtomaiseksi vaahdoksi (ei aivan kovaksi kuitenkaan, mutta sellaiseksi joka ei liiku kallistetussa kulhossa). Vatkaa sitten keltuais-sokeriseos pehmeäksi vaahdoksi (noin 5 minuuttia). Lusikoi valkuaisvaahto keltuaisvaahdon joukkoon ja sekoita varovasti, vaahdon lässähtämistä välttäen.

Sekoita kuivat yhteen kulhossa ja kääntele kananmuna-sokeriseokseen varovasti. Lisää sekoittamisen loppuvaiheilla maito ja kääntele tasaiseksi.

Lusikoi taikina kuuteen vuokaan tasaisesti ja laita uuniin noin 10 minuutiksi. Pilko sillä välin omena pieniksi paloiksi ja tee muruseos nyppimällä seoksen ainekset tasaiseksi. Ota muffinit uunista 10 minuutin kuluttua ja koverra keskiosasta ympyrän muotoinen osio jälkiruokahaarukalla pois (muffini on vielä hieman taikinainen, mutta päältä kovettunut). Täytä kolot omenanpalasilla aivan täyteen ja ripottele päälle muruseos. Laita uuniin vielä 12 minuutiksi. Tarjoa esimerkiksi vaniljajäätelön kera tai sellaisenaan.

6 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä, voi nami! Nämä heti mahd pian kokeiluun, omppuja on niin vallan hirmuisesti nyt kotipuissakin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, olen kade sun omenapuista!

      Poista
  2. Nam, näyttää hyviltä ja ihanan syksyisiltä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkusyksy on kyllä omenapiiraineen ja uusine alkuineen ihanaa aikaa :)

      Poista
  3. Kaura ja omena toimii niin hyvin yhteen. Näyttää namilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä! Siitä tulikin mieleeni, jotain omena-kaurapaistosta pitäisi vielä tänä syksynä nautiskella! :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Vastaan mitä pikimmiten.