sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Tummansuklainen mousse tofusta {aka proteiinimousse}




Näinä päivinä olen ihmetellyt takajoulua (siis jeez, tuolla näyttää paljon jouluisammalta kuin jouluna konsanaan), katsonut Modernia perhettä lähes jokaisena vapaahetkenäni, kuunnellut Beatlesia tiskatessa ja siivotessa sekä päättänyt alkaa taas syödä vähän järkevämmin. (Olen tässä tammikuussa syönyt jo nyt enemmän karkkia kuin koko viime joulukuun aikana, jolloin tosin söin sitä hämmentävän vähän. Kai tämä on ollut sellainen tasausliike sitten.)

Tämä mousse ja monet muut vähän vähemmän verensokeria räjäyttävästi nostavat herkut voisivatkin olla uusi karkkipäivän pelastus. Tummansuklainen maku kahvilla korostettuna on nimittäin erityisesti mieleeni, ja se miten unelmaisen pehmeää tämä mousse - ah! - on kuin unesta. 

Olen ennenkin tehnyt tofusta moussea - nimittäin cookie dough moussea, joka oli muistaakseni aivan älyttömän hyvää. Tofusta saa todella pehmeän ja kuohkean moussen ilman vatkaamista, ilman maitotuotteita ja ilman älytöntä määrää kovaa rasvaa. Koemaistelija sai tätä pienen annoksen maistaakseen, kysyi hiljaa onko tätä sulla paljonkin ja söi lopulta loputkin. Fantastista, ja taas on jääkaapissa tilaa tehdä uusia herkkuja!

Mousse säilyy jääkaapissa useamman päivän ja on ehkä parhaimmillaan muutaman tunnin tai yön yli jääkaapissa viilennettynä. Sitä voi sellaisenaan nauttimisen lisäksi käyttää esimerkiksi korvapuustipannareiden tai browniepannareiden (suklaataivas!) kuorrutteena, leivänpäällysteenä tai nauttia vaikka aamupuuron kera, jos aamupalaansa haluaa lisätä vähän kasviproteiinia.

Tofu ei moussessa varsinaisesti maistu, vaikka ehkä ihan ensimmäisellä lusikallisella joku pikkiriikkinen jännittävä sivumaku. Raakakaakaosta saa tosi tujun ja syvän tummansuklaan maun, joten jos käytät tavallista tummaa kaakaota, saatat joutua säätämään vähän kaakaon määrää - eritoten, jos haluat tällaisen "aikuisten tummasuklaamoussen". Sellaisen moussen siis, missä on kunnolla makua. En myöskään jättäisi pois pikakahvia, sillä se korostaa raakakaakaon makua upeasti.

En todella tiedä, miten suklaamoussea kuvaisi niin, ettei se näyttäisi niin kovasti ihan siltä itseltään. Vinkkejä otetaan ehdottomasti vastaan...

Muokkasin reseptiä pikkuhiukkasen So Fine Was The Morning -blogin reseptistä.

Suklaamousse (1-2 annosta)
1/2 pkt (100 g) kiinteää tofua
reilu 1/2 dl raakakaakaojauhetta (itse laitoin 3/4 dl, mikä oli himpun liikaa)
1-2 tl pikakahvijauhetta
1/2 tl kanelia
1/2 dl mantelimaitoa
2 rkl pähkinävoita
2-3 rkl nestemäistä makeutusta (esim. hunajaa tai vaahterasiirappia)
pari palaa tummaa suklaata sulatettuna (tai enemmän, jos haluat ekstrahyvää moussea)

Laita kaikki ainekset suklaata lukuunottamatta monitoimikoneen kulhoon ja aja tasaiseksi. (Vaihtoehtoisesti voit sauvasekoittaa ainekset tasaiseksi massaksi kulhossa.) Lisää sulatettu suklaa ja aja vielä sekaisin. Maistele että makeus- ja suklaisuusaste on sopiva ja lisää makeutusta/raakakaakaota tarvittaessa. Viilennä jääkaapissa muutaman tunnin/yön yli jos maltat, muuten voit nauttia heti. Säilyy jääkaapissa muutaman päivän hyvänä.


Onnellista sunnuntaita!

4 kommenttia:

  1. Oi miten ihanalta kuulostaakaan! Itse tykkään myös älyttömästi tuosta tumman kaakaon ja kahvin yhdistelmästä. Tämän kun sitten nauttisi päiväkahvin seurana... Täytyy varmaan siirtää kokeiluun ;)

    ~Hilla
    http://thisismycupofcoffee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa - toinen kahvihiiri siellä! Kahvi on kyllä elämän suola - ja kyllä, tämä menee alas upeasti kahvin kera!

      Poista
  2. Heippa, resepti kuulostaa taivaalliselta ja menee ehdottomasti kokeiluun! Tarkentaisin vielä, että mitä tarkoitat "kiinteällä tofulla"? Onko se samaa kuin silken tofu, jota käytetään mousseihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tosi kiva kuulla, että aiot kokeilla :) Tässä siis käytin Alpron kiinteää tofua, sellaista mitä siis kuutioisin ja paistaisin pannulla. Jos käytät silken tofua, et tarvitse juurikaan mantelimaitoa ohennukseksi, joten sen määrää kannattaa adjustoida oman maun (koostumuksen suhteen) mukaan :)

      Alkuperäisessä reseptissä oli käytetty kiinteää tofua, joten käytin tällä kertaa sitä - ainakin moussesta saa tosi paksun! Cookie dough-moussessa, jonka linkkasin postaukseen, sen sijaan käytin silken tofua, joten varmasti kummastakin onnistuu.

      Mukavaa maanantain jatkoa!

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Vastaan mitä pikimmiten.